The Bangkok Art and Culture Centre -niminen säätiö järjestää hallinnoimansa rakennuksen 8. kerroksessa edesmenneen kuninkaan kulttuurillisiin saavutuksiin keskittyvän näyttelyn 24.8. – 26.11.2017.

Näyttelyssä on esillä yli 160 harvinaista johtavien thaimaalaisten taiteilijoiden töitä, kuten esimerkiksi Pinit Phantaprawatin painotyö Navamintraja No 8, 2013. Phantaprawat tunnettaan taiteilijana, joka ikuisti kuningas Rama IX:n Thaimaan setelistöön.

Erittäin kiinnostavan panoksensa näyttelyyn on antanut myös Lips -lehden perustaja Sakchai Guy, joka on tuonut näytteille hyvin harvojen ja valittujen ihmisten koskaan näkemiä otoksia kuninkaallisesta viranhoidosta ja Rama IX:n elämästä. Osa kuvista on sen verran iäkkäitä, ettei niiden ottajaa enää muista kukaan ja toisissa taas tapahtuman aika ja paikka ovat jääneet vähän hämäriksi.

Lisää näyttelystä nettisivustolla www.Bacc.or.th

Bangkok Art and Culture Centre tunnetaan paitsi näyttelyistään, myös erilaisista keskustelu- ja konserttitapahtumistaan.

Bangkok Art and Culture Centre tunnetaan paitsi näyttelyistään, myös erilaisista keskustelu- ja konserttitapahtumistaan.

Share →
%d bloggers like this: