Lähin Sky Train -asema on kotoani katsottuna suhteellisen kaukana. Metrokaan ei vie kohteisiin, joissa tapaan käydä. Bussi Bangkokissa? -Ei kiitos. Taksi on mielestäni usein lopulta helpoin ja jopa kustannustehokkain vaihtoehto matkata.

Tunnustan, olen pirssin suurkuluttaja. En anna siitä kiitosta enkä kunniaa itselleni: joukkoliikenne on ympäristöystävällisin tapa Bangkokin tai muunkin kaupungin sisäiseen matkaamiseen. Se ei vaan aina toimi käytännössä.

Skytrainin vuoroväli on aivan liian harva ja omille paikallisasemilleni meneminen vaatisi joko kunnon hikisen reippailun tai sitten mopolla ajamisen, odottelun kuumalla asemalaiturilla ja sen jälkeen ahtautumisen metallituubiin, jossa matkustaminen on kuin jääkaapissa.

Vuosien varrella on kertynyt muutamia ikimuistoisia kokemuksia kumijalan kyydistä ”Isossa Mangossa”. Osa huvittavia, osa suorastaan pelottavia.

Bangkok Sky Train, eli ilmaratajuna on Voutilaisen mielestä aika epäkäytännöllinen yhteys. Hänelle.

Bangkok Sky Train, eli ilmaratajuna on Voutilaisen mielestä aika epäkäytännöllinen yhteys. Hänelle.

1. Kädetön mies auton ratissa

– Kotiin, kiitos. Tässä osoite.
– Ok, huikkaa kuljettaja.

Kaikki näyttää aluksi tavalliselta ja matkakin taittuu sutjakaasti. Pian alan silti ihmetellä miksi ihmeessä kuljettaja käyttää oikeaa kättään vaihtaessaan vaihdetta. (Vasemmanpuoleisessa liikenteessä kun kuljettaja istuu ohjaamon oikealla puolella ja käyttää näin ollen vaihtamiseen vasenta kättään.) Kummastelen asiaa pitkään, kunnes havaitsen, että KULJETTAJALLA EI HEMMETTI OLE VASENTA KÄTTÄ! Se on amputoitu pois. Pelkkä torso vilkkuu hihan läpi. Yksikätisen kuskin matkassa päästiin silti turvallisesti perille. Loppu hyvin, kaikki hyvin.

2. Kamalla kulkeva taksi?

Kaasua tai bensaa, niillähän auto yleensä Thaimaassa kulkee. Tällä kertaa kyseinen keski-ikäinen kuljettaja käytti omana henkilökohtaisena polttoaineenaan selkeästi jotain miestä väkevämpää. Eikä se taatusti ollut alkoholi – ei vanha eikä uusi. Ex-kollegani kanssa katselimme huolestuneina toisiamme kun kuljettaja vaihoharhaisesti vilkuilee taakseen, vaihtelee kaistaa ja mumisee outouksia. Auto ajaa välillä yhtä kaistaa, välillä toista ja välillä niiden välissä. Poliisipartion kohdalla kuljettaja jostain syystä avaa autonsa ikkunan ja sulkee sen pian sen jälkeen. Harhaisen oloinen suhari saa meidät takapenkkiläiset toteamaan yksiselitteisesti, että nyt on oman turvallisuuden kannalta syytä jäädä heti pois ja kävellä kotiin.

3. Höpöttäjämiehet

– Mistä olet kotoisin? Mitä teet?

Normikysymyksiä ulkomaalaisille, joihin vastaan aina kohteliaasti, joskin nykyisin varsin lakonisesti. Kysymyspatteristo on nimittäin aina se sama: ”Kauanko olet ollut Thaimaassa?”, ”Mitä teet täällä?”, ”Onko sinulla thaimaalainen vaimo?”, ”Onko teillä Suomessa aina kylmä?”, ”Mitä pidät Thaimaasta?”

– Ei meillä Suomessa aina ole pakkasta. Meillä ei myöskään ole jääkarhuja.
– Juu. Jari Litmanen on tosiaan Suomesta. Kimi Räikkönen myös.
– Joo. Thaimaa on mielestäni oikein mukava maa.
– Ei. Oslo ei ole Suomessa. Ja Suomi ei ole osa Venäjää.

4. Suomi vastaan Thaimaa: kansainvälinen käsimerkki ja sitten poliisiasemalle

Myöhään illalla kotiin. Takseja odottelee kadulla punaiset valot päällä. Kerron osoitteen ja kuljettaja vaatii matkasta järkyttävän summan, jolla ajaisi ympäri koko metropolin. Edelleen pyydän, että laitetaan se mittari nyt päälle. Ei kuulemma käy. Reklamoin näyttämällä erästä globaalisti tunnistettavaa käsimerkkiä, koska sanat eivät selkeästi riitä. Omaa harkitsemattomuuttahan tämä typerä käytös on tietysti ja saan tiukan avarin naamalleni.

En jätä asiaa tähän: Länkyttää saat, mutta älä käy käsiksi! Ei muuta kuin ulos heti autosta ja huudan poliisia. Yllättävän moni paikallinen nostaa kätensä pystyyn ja pääsen paikallisen turistipoliisin luokse antamaan raporttia tapahtumasta. Kyseinen kuljettaja tuodaan muutamassa minuutissa samaiselle asemalle, jossa hänelle lätkäistään 500 bahtin sakot mittarin käyttämättä jättämisestä.

Taksin katolla vilkkuu...

Taksin katolla vilkkuu…

5. Oho – disko taksissa

Olen menossa taksiin, siinä vakaassa luulossa, että olen. Likinäköisenä varmaankin erehdyin ovesta ja päädyin jollekin klubille. Musiikki pauhaa kovaa ja tarjoaapa kuljettaja myös erilaisia muita ”ulkoistettuja palveluita” käypää korvausta vastaan. Ei käynyt kauppa. Korvien tinnitus jatkui seuraavatkin puoli tuntia, mutta ei ainakaan tee mieli juhlimaan. Säästöä sekin.

6. Mittari OLI todella päällä

Olen aina vähän epäilyksellä suhtautunut kertomuksiin, joissa taksamittaria olisi rukattu niin, että taksa olisikin jotain muuta kuin mitä sen pitäisi. Pari kertaa on epäilys käynyt lähellä. Tällä kertaa tilanne on kuitenkin ilmiselvä. Puolessa välissä reissua, jossa mittarin pitäisi näyttää noin 70 bahtia, on kalkulaattori jo 200 bahtin paremmalla puolella. Ruuhkaa ei ole. Soitan suomalaiselle tuttavalleni kysyäkseni neuvoa, mitä pitää tehdä. Hän kehottaa ajamaan määränpäähän ja kertomaan vasta siellä, että tiedän matkan hinnan todellisuudessa olevan paljon halvempi. Olen silti lukenut (ja fyysisesti kokenut) paikallisten kuljettajien tempperamentin. Pysyn siis hiljaa. Maksan perillä järkyttävän summan ja otan autosta vaivihkaa valokuvan rekisterikilvestä. Tämän vien thaimaalaisen kahvilayrittäjän nähtäväksi ja kerron tapahtuneesta. Hän soittaa – en tiedä minne – mutta kuulemma olisi pitänyt saada kuva myös kuljettajan taksiluvasta, joka on kojelaudalla. Ei aiheuta toimenpiteitä.

7. Monilahjakas kuljettaja

Lopuksi sarjassamme ”hauska kokemus”:

Taksi on vuorattu häkellyttävällä tavalla kaikenlaisilla koristeilla. Löytyy pyhimysten kuvia, amuletteja, CD -levyä ja koristeellista tarraa liimattuna kaikkialle. Siis aivan kaikkialle. Auto ei ole kaikkein uusinta kalustoa, mutta tunnelma on vähintäänkin uniikki.

Liikennevaloissa odotellessamme muuten vaitonainen kuljettaja kysyy yllättäen: Music? Haluatko musiikkia?

Oletan toki, että kysymys on vain radiosta. Vastaan myöntävästi. Samapa tuo, jos loppumatkan ajan joutuisin kuuntelemaan paikallista jollotusta. Määränpää on jo lähellä.

Radiota ei silti laiteta päälle. Saan sen sijaan uskomattoman ammattitasoisen live -esityksen! Jättimäinen puinen nokkahuilu ilmestyy kuljettajan penkin takaa esiin ja suhari päräyttää mahtavat biisit samalla, kun jalkansa iskevät rytmiä kaaran lattiaan. Punaiset valot ovat pitkät, joten aikaa on kuunnella myös toinen taidonnäyte. Aplodithan tästä on annettava – ja toki pientä tippiä. Ihan syystä.

Tykkää tästä:

Share →
%d bloggers like this: