Sinivuokot (ne kukat) ovat kauniita. Kansankielen ”sinivuokot” eivät ole. En todellakaan haluaisi poimia niitä, virkavaltaa siis. Ne sen sijaan tuntuvat poimivan minut. Uudestaan, uudestaan ja taas kerran.

Asun kuulemma slummissa. Tai ainakin entisessä sellaisessa. Ei väliä, vaikka naapurikorttelissa on yksi Bangkokin kalleimmista ostoskeskuksista, muutama kalliimmanpuoleinen hotelli ja järkyttävä vuokrataso; maine on jäänyt viimeisille vuosikymmenille ainakin viranomaisten mielissä. Tämä näkyy poliisin runsaana läsnäolona, josta olen saanut oman osani vuosien varrella.

Lauantaiaamu. Lähden hakemaan aamiaistarpeita lähiseiskasta. Pukeudun shortseihin ja t-paitaan. Silmälasit päähän. Mukaani otan lompakon, passin ja avaimet. Ehdin puoliväliin katua, kun taas kerran moottoripyöräkaksikko pysäyttää. Tämä lienee jo – jos nyt ei sadas kerta – ainakin häiritsevän mones. Se sama kysymyspatteristo: mistä tulet ja minne menet?

Ja tällä kertaa jotain ekstraa:

– Onko tuo sinun tyttöystäväsi?
– Ei ole.
– Kauanko olette tunteneet toisenne?
– Ehkä pari vuotta. (Mikä parisuhdehaastattelu tämä on?)
– Onko se kännissä?
– Kysy siltä.
– Kuule sinä farang, me partioidaan ja etsitään kannabista ja kokaiinia. Onko teillä sellaista?
– Ei ole. Onko teillä?
– Ei. Mutta mitä sinulla sitten on taskussa?
– Avainkorttini. Siinä, ole hyvä. Voimmeko nyt jatkaa matkaa?
– Joo.
– Kiitos.

Kyllä henkilöön kohdistuvia tarkastuksia tehdään Pattayallakin. Kuva Walking Streetilta.

Kyllä henkilöön kohdistuvia tarkastuksia tehdään Pattayallakin. Kuva Walking Streetilta.

Niin tuttu tapaus

Seuraavasta on aikaa kenties pari vuotta. Olen kävelemässä aamiaiselle. Koppalakit haluavat tenttailla ja samalla tunnustella kehoani.

– Me etsimme räjähteitä.

Käsi käy takapuolessani tutkien farkkujeni taskuja.

– Aha. No hyvä, että pidätte turvallisuudesta huolta. Kiitos siitä, totean.
– Kiitos yhteistyöstä. Jatkakaa.

Näitä vastaavia tilanteita on jo niin monta, että alan tulla vainoharhaiseksi ja pelokkaaksi. Pitäisikö jatkossa pukeutua mahdollisimman läpinäkyvään asuun, jotta saa rauhassa kulkea kadulla?

”En pelkää” – Tamara kertoo tarinansa

Saan yllättäen yhteydenoton suomalaiselta Tamaralta. Hän asuu pääkaupungin ulkopuolella vahvuutenaan monipuolinen ja erittäin vahva kielitaitonsa.

– Olin lounaalla keskellä päivää, muistaakseni se oli jokin sunnuntai. Sitten se tapahtui kuin salama kirkkaalta taivaalta: nuorehko mies tulee, katsoo syvälle silmiini ja nappaa käsilaukkuni yht’äkkiä. Ottaa sen tuosta vain ja lähtee pinkomaan karkuun.

Tuttu juttu niin Bangkokissa, Pattayalla kuin Phuketissakin.

Tuttu juttu niin Bangkokissa, Pattayalla kuin Phuketissakin.

Tamara, 44, kertoo ettei antanut asian jäädä sillä kertaa siihen.

– Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, kun olen tullut ryöstetyksi tai näpistetyksi. Nyt päätin, kenties jopa omaa turvallisuuttani uhaten, että tämä ei jää tähän!

– Juoksin karjuen perään. Huusin ja kiroilin vain suomeksi, mutta muut ihmiset tajusivat mitä oli tapahtumassa. Olin juuri saamassa kiinni sen tyypin, kun se vaihtoi suuntaa. Onneksi lähellä olleet taksipojat kaatoivat tyypin maahan. Nuorukainen oli sitä ennen heittänyt laukkuni pois kadulle, että ei hän mitään ole muka varastanut.

Paikalliset yrittäjät sekä taksinkuljettajat halusivat ehdottomasti Tamaran tekevän rikosilmoituksen poliisilaitokselle.

– Sinne minä sitten menin. Ryöstäjän omaiset tulivat myös paikalle ja taisi rikollinen olla nopeammin ulkona kuin minä. Kesti lähes kolme tuntia ennen kuin pääsin antamaan raporttini. Piti lisäksi osoittaa henkilöä kameralle: ”Toi se oli”.

– Kahden tunnin jälkeen jo meni käämi, että nyt riittää odottelu. Koska ei ollut passia mukana, hyvästä syystä, jouduin vielä viemään niille passikopion seuraavana päivänä, jotta tutkinta etenee. Koin, että on täysin turha pyytää mitään raporttia. Jos olisin jonkun paperin saanutkin, niin eiköhän se thaikkua olisi ollut. Mitä siitä olisin hyötynyt? Jos jatkossa yritetään ryöstää, en ikinä mene poliisilta apua hakemaan. Se on viimeinen taho, joka minua auttaisi.

– En tiedä, mitä kyseiselle pihistäjälle kävi. Äitinsä ja vaimonsa lapsineen tulivat sinne poliisilaitokselle itkemään. Ehkä jäi kokonaan ilman rangaistusta? Mutta ei enää ikinä samaa. Kundi oli kuulemma vasta 23 -vuotias. Perheensä oli puolustamassa häntä krokotiilin kyynelin.

– Tästä syystä en koskaan kanna alkuperäistä passia mukanani. Enkä jätä laukkuani toiselle penkille edes hetkeksi. Se on nykyisin vahvasti halausotteessani. Sen menettäminen ei toki ole oman hengen tai turvallisuuden arvoista, mutta miksi päätyä tällaisessa tilanteessa kohdelluksi tuolla tavalla?

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: