Thaimaassa 1.1.2016 voimaan astuneet uudet tieliikennelait ovat aiheuttaneet huolta mm. ajokorttiasioihin liittyen. Kysyimme asioista Autoliitosta.

Autoliiton mukaan Thaimaassa vierailevilta matkailijoilta vaaditaan Geneven 1949 tieliikennesopimuksen mallin mukainen kansainvälinen ajokortti. Kansainvälistä ajokorttia voi ennen Thaimaan -matkaa hakea Autoliitosta.

Kannattaa myös muistaa, että kansainvälisen ajokortin kanssa pitää aina esittää myös oma kansallinen ajokortti. Lisätietoja Autoliiton nettisivuilta www.autoliitto.fi

Thaimaa on ratifioinut ainoastaan Geneven vuoden 1949 mukaisen tieliikennesopimuksen, ei Wienin sopimusta vuodelta 1968, ja sitä varten täkäläiset säännökset poikkeavat useimmista maista. Palautetta Autoliittoon tulee Thaimaasta harvakseltaan. Kannattaa kuitenkin muistaa, että mikäli kv. ajokortti on Wienin sopimuksen mukainen, niin se ei kelpaa Thaimaassa.

Tämän lisäksi kannattaa hyväksyä se tyly totuus, että mikäli liikennettä valvova poliisi on päättänyt sinua sakottaa, niin sakko tulee pomminvarmasti, oli sinulla millainen ajokortti tahansa. Itse olen kerran saanut sakot ylinopeudesta – tietullijonossa!

Onko tämä Geneven vai Wienin sopimuksen mukainen kv. ajokortti? Sitä kannattaa kysyä Autoliitosta.

Onko tämä Geneven vai Wienin sopimuksen mukainen kv. ajokortti? Sitä kannattaa kysyä Autoliitosta.

FIA – autojärjestöjen kattojärjestö

FIA:n ylläpitämässä ja helmikuussa 2015 päivittämässä tietopankissa on seuraavaa tietoa Thaimaan hyväksymistä ulkomaalaisista ajokorteista:

“Thaimaa hyväksyy ulkomaisista ajokorteista vain ASEAN -maissa (Brunei, Myanmar, Kamputsea, Indonesia, Laos, Malesia, Filippiinit, Singapore ja Vietnam) myönnetyt kansalliset ajokortit ja Geneven vuoden 1949 tieliikennesopimuksen mallin mukaiset kansainväliset ajokortit.” Tiedostossa mainitaan erikseen, että jos autoilijalla ei ole ASEAN -maassa myönnettyä ajokorttia, pitää hänellä olla nimenomaan vuoden 1949 sopimuksen mukainen kansainvälinen ajokortti.

Yleistä tieliikennesopimuksista

Kansainväliset tieliikennesopimukset lähtevät siitä olettamuksesta, ettei maassa vieraileva matkailija ole maassa pidempään kuin korkeintaan vuoden ajan. Jos oleskelu jatkuu pidempään on kyseessä jo maassa asuminen, ei vierailu. Myönnytykset ajokorteista koskevat vain maassa vierailevia, ei maassa asuvia henkilöitä. Jotkut maat eivät hyväksy vierailijoiksi kuin korkeintaan kolme kuukautta maassa oleskelevia henkilöitä. Mikäli maassa ollaan pidempään kuin vierailuajaksi määritelty aika, on edessä kyseisen maan kansallisen ajokortin hakeminen.

Tämä ainakin on thaimaalainen ajokortti.

Tämä ainakin on thaimaalainen ajokortti.

Ja erityistä Thaimaasta

Mikäli oleskelu Thaimaassa kestää yli kolme kuukautta, suosittelee Autoliitto thaimaalaisen ajokortin hankkimista vaikka kansainvälinen ajokortti olisikin voimassa kokonaisen vuoden. Monissa thaimaalaisissa liikennevakuutuksissa kun on pienellä painettuna teksti, jossa sanotaan vakuutetun saavan täyden korvauksen vain ja ainoastaan mikäli kuljettajalla on voimassa oleva thaimaalainen ajokortti. Tästä on lisätietoa englanniksi nettiosoitteessa http://driving.information.in.th ja Phuketin osalta www.knowphuket.com