Käytän tuossa otsikossa tietoisesti sanaa “jumalainen” sillä buddhalainen maa tämä Suomi ei ainakaan ole.

Vain vajaassa parissa viikossa olen täällä teidän puhtaassa, siistissä, hyvin organisoidussa eikä mielestäni mitenkään niin kovin kalliissa maassanne oppinut miksi mieheni aina silloin tällöin saa suoranaisia raivareita Thaimaata ja thaimaalaista yhteiskuntaa kohtaan.

Suomessa ei poliisi näytä jakavan liikennesakkoja pärstäkertoimen mukaan eikä myöskään kuulemma keskitä ratsioitaan kuukauden loppuun, jolloin henkilökohtainen taloutensa kärsii akuutista käteispulasta.

Niinikään julkisissa viroissa toimivien ihmisten palkat ovat julkisia ja vaikka teidän verotuksenne kieltämättä on Thaimaata kireämpi, niin näytte te yhtä ja toista sen vastineeksikin saavan.

Mitä Suomen kalleuteen tulee, niin omakohtaisten havaintojeni mukaan ainakin kauneudenhoitotuotteet, elintarvikkeet (esim. makkarat, juustot ja vihannekset) ovat jopa halvempia tai korkeintaan saman hintaisia kuin Thaimaassa ja ihmisten palkkatasoon suhteutettuna ne ovat todella halpoja.

Kesä-Suomi näyttää lisäksi olevan pullollaan mitä ihmeellisimpiä tapahtumia eukonkannosta munanheiton MM -kisoihin. Suorastaan oivallinen juttu on, että meillä on täällä Suomessa niin laaja tuttavapiiri, että vinkkiä eri tapahtumista ja kutsujakin niihin tulee miltei päivittäin. Eilen oltiin Kalkkisten kyläjuhlilla, jonka päivän yhteydessä sain nähdä palan sellaista Suomea ja maailmaa, jonka olemassaolosta en sitä ennen ollut osannut edes haaveilla. Jos itse olisin Kalkkisten kyläpäällikkö alkaisin oitis pitää meteliä seutukunnasta otsikon “Maailman tarkimmin vartioitu salaisuus” alla.

Elleivät ne sitten halua pitää sitä salaisuutta salaisuutena ja kokonaan itsellään, mene ja tiedä.

Myös Suomen kesä on näyttänyt minulle molemmat kasvonsa. Ensimmäinen viikko oli aurinkoinen ja lämpötila keikkui jossain 22 asteen tienoilla ja toinen viikko on ollut suurin piirtein pelkkää sadetta ja noin 13 asteen päivälämpötiloja. Eilenkin päivä alkoi tihkusateessa, mutta lämpeni ja kirkastui sitten iltapäivää kohden. Tänään sunnuntaina 10.7. päivä alkaa aurinkoisissa merkeissä ainakin Lahdessa.

Olen täällä ollessani jo pariinkin kertaan ihmetellyt miksi te suomalaiset haluatte joukolla muuttaa Thaimaahan, Espanjaan, Portugaliin, Ruotsiin tai Eestiin. Vastauksia olen saanut verotukseen, hintatasoon, ansiotasoon ja etenkin keleihin liittyen. Niinpä olen päättänyt olla kommentoimatta näitä asioita yhtään tämän enempää ennen kuin olen viettänyt ainakin yhden talven Suomessa ja ollut täällä ansiotyössä ja maksanut siitä asiaan kuuluvat verot valtiolle.

Näin ei välttämättä tule ikinä tapahtumaan, mutta sen minä sanon, että on teillä hieno maa ja tänne me ihan varmasti palaamme viimeistään kesällä 2018.

Lahdessa 10.7.2016

Luck