Kesäloma Suomessa aiheuttaa päänvaivaa pakatessani kapsäkkiäni – otanko mukaan toppatakin vai shortsit? Säätiedotus maalaa arvaamattoman kuvan tulevasta: Päivisin lämmintä, sitten lunta ja yöpakkasia. Suomen kesä on pahimmillaan kaksi viikkoa huonoa rekikeliä. Laitankin kassiini vähän kaikenlaista. Speedot jätän suosiolla kotiin.

Tuliaisia Thaimaasta en tällä kertaa osta kotiväelle tai ystäville – ovat varmasti saaneet jo aivan riittävästi tiikeribalsamia, chilikastiketta ja kuivattua merilevää vuosien saatossa.

Auto hakee sovittuun aikaan kotoa aamuyöstä. Matkalaukku, käsimatkatavara ja läppäri mukaan. Näillä pärjätään.

Olen ajoissa Suvarnabhumilla kuten aina: Näen unissani painajaisia siitä, että myöhästyn lennolta. Kaksi vuotta sitten entinen kollegani soitti vain 45 minuuttia ennen koneen lähtöä lentokentän ulkopuolelta kysyäkseen missä olen. Iloisella mielellä äänestä päätellen ollut tamperelainen ei heti aluksi käsittänyt, että check inn oli jo mennyt kiinni hyvän aikaa sitten ja nyt pitäisi olla menossa portille, jonne jo löntystin. Jäi sitten kaverin reissu siihen.

Mutta takaisin tähän hetkeen. Vaihdan nopeasti kentällä valuuttaa ja menen turvatarkastuksen kautta loungeen varhaiselle aamiaiselle. Lentäminen on pakollinen, paha ja lentopelkoiselle ahdistava kokemus. Koitan ravistaa ikävät tunteet pois ajattelemalla tulevaa kahta rentouttavaa viikkoa. Luen sähköpostit läppäriltäni, vilkaisen vessassa nopeasti peiliin ja lähden kävelemään porttia kohti.

Nykyisin nettikin toimii Finnairin lennoilla – näin ainakin olen kuullut. Ajattelenkin testata kyseistä palvelua ensimmäistä kertaa kunhan koneeseen pääsen läppärini… joka ei enää yht’äkkiä jostain syystä olekaan mukanani. Helvetti!

Missä hitossa se...

Missä hitossa se…

Paniikkinen juoksu loputtomilta tuntuvia käytäviä pitkin takaisin alkupisteeseen, jossa kerron henkilökunnalle jättäneeni sen kaikkein tärkeimmän tänne jonnekin (enkä tarkoita vaimoani). Tietsikkaa ei näy eikä kuulu. Henkilökunta ei osaa auttaa.

Tuskan hiki nousee otsalle. Takaisin portille – juosten. Lento on juuri lähdössä. Voiko loma huonommin alkaa?

”Oletko lentokunnossa?”

Vielä tunti sitten huoliteltu ulkonäköni pikkutakkeineen ja suorine housuineen näyttää nyt varsin mälliseltä. Hikoilen kuin pieni (iso) sika; vaatteet ovat liimautuneet iholle ja tukka roikkuu kuin maratonin juosseella. Hengästyttää ja ahdistaa tietoisuus siitä, että taisin juuri menettää salasanani, valokuvani, työni, pankin tunnuslukuni ja yhteystietoni lopullisesti.

Huolestuneet stuertti ja lentoemäntä tulevat tenttaamaan istuimeni viereen:

– Ollaankos sitä lentokunnossa?

Tätä kysymystä ei kohdalleni ole aiemmin tullut. Koen sen loukkaavana.

– Oletko kipeä tai kuumeessa, kun hikoilet noin paljon?

Kerron juosseeni edestakaisin etsimässä läppäriäni ja ehtineeni juuri ja juuri lennolle. Tekisi mieli ärhennellä, mutta kaivan jostain mieleni pohjalta malttia sen verran, että onnistun vastaamaan tyynesti ja hymyillen. Pyydän myös mahdollisimman ystävällisesti josko lentohenkilökunta voisi ottaa yhteyttä kentälle ja tiedustella kadonnutta matkatavaraa.

Tämän Finskin henkilökunta tekeekin lähettämällä useampia viestejä thaikkulaan matkan aikana. Turvakameroissa ei näy mitään eikä laitteesta kuulemma ole mitään näköhavaintoa. Se siitä sitten. Mennyt, mikä mennyt.

Takaisin villissä pohjolassa

Suomessa jälleen. Aurinko paistaa himmeästi. Paleltaa. Ei tunnu kesältä. Ensimmäiseksi riennän tietokoneen ostoon. Mielessäni käväisee kuinka oleellinen osa nykyihmisen identiteettiä ovatkin kaikenmoiset älypuhelimet, tabletit ja muut härpäkkeet. Niistä on muodostunut pakollinen paha työelämässä mutta samalla jonkinlainen persoonallisuuden jatke.

Kaupassa yllätyn suomalaisten hintojen kalleudesta. Samalla hinnalla saisin Bangkokissa todellisen mega-raudan. Nyt tyydytään vaatimattomampaan laatuun. Hinta uudelle kirjoituskoneelle on silti lähes 1.300 euroa. Matkakassani hupenee puolella.

Sitten hotelliin. Siinä missä 125 eurolla saa taikamaassa hulppean kalliin lukaalin, saa Suomessa vaatimattoman, joskin puhtaan ja siistin huoneen. Kukaan ei auta matkatavaroiden kanssa. Siivoojista moni on thaimaalaisia naisia. Mukavia ja huvittuneita kun moikkaan heitä omalla äidinkielellään ja kyselen kuulumisia.

Sawasdee!

Sawasdee!

Mutta nyt ensimmäiseen tapaamiseen. Olen tehnyt lounastreffit suomalaisen miekkosen kanssa, joka on palannut Suomeen monen vuoden Thaimaassa työskentelyn jälkeen. Haluan kuulla, kuinka ”paluumuuttaminen” on onnistunut ja onko entistä elämää Isossa Mangossa ikävä. Elämä ja elämisen tapa on kuulemma muuttunut radikaalisti.

– Siellä oli todella rentoa. Oli lämmintä ja tuntui olevan jopa hiukan ylimääräistä rahaa taskun pohjalla. Suomessa on toisin. Köyhyys iskee. Ei ole mahdollista mennä töiden jälkeen syömään ulos. Kotona nautitaan eineksiä, 41 -vuotias huonekaluliikkeessä työskentelvä Henri kelailee. Moni asia Thaimaassa toki myös häritsi. Oli saasteista, sähköt katkeilivat eikä hommat muutenkaan sujuneet niin kuin Suomessa oli tottunut.

– Mutta enää en valita tai muistele ikävällä niitä aikoja. Thaimaassa oli puolensa. Ei se nettiyhteys aina täälläkään toimi niin hyvin, Henri hymähtää.

Käyn noutamassa jälkiruokakahvin. Suomalainen kahvi on ainakin yksi niistä asioista jotka ovat mieleeni täällä. Thaimaassa se ei maistu, vaikka maa onkin kahvinviljelyn kultamaita. Kuulen tutun äänen takaani.

Halonen taviksena.

Halonen taviksena.

– Jokos se kesä on todella mielestänne saapunut Suomeen? (Olen pukeutunut t-paitaan ja kesäiseen hattuun.)
– Kas, päivää jälleen presidentti Halonen. Näytän varmasti kesäisemmältä kuin mitä ulkona näyttää?
– No, tuohan on pelkästään myönteistä ajattelua, hyvä alku sekin.
– Niin, olisi kai pitänyt ottaa sukset mukaan, naurahdan.

Thaimaassa tuskin tällaista sananvaihtoa käytäisiin taviksen ja entisen päämiehen välillä. Hierarkia on Suomessa miellyttävän pieni, tuumin.

Takaisin ruokapöytään. Kysyn Henriltä kuinka hänen parempi puoliskonsa on sopeutunut Suomeen.

– Hyvin. Opiskelee hoitajaksi. Suomikin taittuu jo hyvin.

Kuinkas asuminen. Vuokrat pääkaupunkiseudulla ovat hävyttömän kalliita.

– Päädyimme asumaan Vantaalle. Siellä pieni kaksio maksaa 900 euroa kuukaudessa. Sillä rahalla olisi toki Thaimaassa asunut herroiksi. Vaimo saa kotiuttamistukea sellaiset 700 euroa kuukaudessa joten kyllä tässä pärjätään. Mutta enää ei liikuta taksilla eikä shoppailla entiseen tapaan.

Niin. Thaimaassa keskitulonenkin suomalainen voi elää lähes kuin miljonääri, mutta ahdingossa elävällä on keinot vähissä. Thaimaalaiset perheet puhaltavat yhteen hiileen: Lapset auttavat vanhempiaan rahallisesti, meillä Suomessa käännytään sosiaalitoimiston puoleen.

No mutta onko se ruoho vihreämpää aidan toisella puolella?

– Se on kaksipiippuinen juttu. Se riippuu lopulta niin paljon siitä, mitä haluaa. Thaimaassa asuessa tuntui, että rahaa riittää, mutta toisaalta sen oli riitettävä. Oli jatkuvasti epävarma olo ja tuntui siltä, että kellui vailla perusturvaa. Täällä on nyt ura ja mahdollisuus kehittyä ammatissa eri tavalla kuin ulkomaalaisena Thaimaassa. Näin siis omalta kohdaltani.

– Kaikille ulkomaille haluaville sanoisin, että GO FOR IT!. Maailmankuva avartuu väistämättä ja poissa ollessa näkee molempien maiden hyvät ja huonot puolet. Itselleni on edelleen pienoinen ihme se, että puhdasta vettä voi täällä juoda suoraan hanasta.

Lopuksi

Lopun kesälomani vietän vaatimattomasti. Ei ravintoloita, ei takseja, ei hotelleita. Majoitun ystävieni sohvalla katsellen suomalaisia tv -ohjelmia. Jopa ostos -tv tuntuu hyvältä. Ymmärrän tätä kieltä!

Mutta onko ruoho vihreämpää siellä vai täällä? Tulen siihen lopputulokseen, että kaikella on puolensa. Lopulta kysymys onkin kai siitä, mitä arvostaa.

Ulkona ei tee mieli käyskennellä kylmyydestä johtuen. Mutta toden totta: Hanavesi on hyvää ja se on käytännössä ilmaista. Ylellisyyttä suomalaisittain, jota ei kaikkialla ole tarjolla. Ihmisetkin tuntuvat ystävällisiltä. Ei ehkä liiempiä small talkeja mutta ei myöskään päällekäyviä hello sirejä.

Niin, ja se kadonnut tietokone? Saan yllättäen sähköpostitse Finnairilta viestin, jossa todetaan sen hukkuneen HP:n löytyneen Suvarnabhumilta ja että se on noudettavissa löytötavarapisteestä. Loppu hyvin.

Ruoho vihertää hetken.

Illaksi kotiin!

Illaksi kotiin!

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: