Miehen elämää

Arska

Tällä palstalla Arska, 45 v, tilittää tuntojaan ja kokemuksiaan Pattayalta.

OSA 1. Kevättalvella 2012

Mä olen nyt ollut reilun kolme vuotta Pattiksella ja alkaa pikku hiljaa tuntua, että tää keikka ainakin on finaalissa. Ne vähät säästöt mitä mulla Suomessa oli alkaa pikku hiljaa olla juotu vaikka näiden naisten takiahan mä tänne alun perin kyllä jäin.

Se oli sillon kun mulla vielä oli työpaikka.

Ensin vinku firman Daineri, jossa muuten riitti virtaa yllättävän pitkään, sitten oma Visa ja sen jälkeen pantiin muijan kanssa lusikat jakoon. Se otti päälleen meidän asuntolainan ja makso mut ulos siitä, mistä joskus piti tulla meidän yhteinen koti.

Alkuun meni lujaa. Oli kunnon kämppää ja moottoripyöräkin tuli ostettua. Sillä oli hyvä ajella hissukseen pitkin rantakatua tsekkaamassa uusia mimmejä. Sopiva kohde kun löyty, niin sehän lähti oitis messiin kun sille ensin oli vähän vilauttanut tonnin kulmaa. Siihen aikaan niistä oli vaikee päästä eroon etenkin sen jälkeen, kun ne näki mun kämpän.

Sitten kun luottokorteista oli virta loppu, niin se pyörä piti myydä sillä aikaa, kun oottelin rahojani Suomesta. Silloin mä myös ekaa kertaa tajusin, ettei raha oo mikään rajaton käsite vaikka tää halpa maa onkin ja muutin halvemmalla vuokralla semmoiseen studioasuntoon.

Se oli ihan hyvä kämppä ja kai mä asuisin siinä vieläkin ellei se vuokranantaja olis vaihtanu lukkoja sen jälkeen kun vuokrat oli kolmatta kuukautta perässä.

Siinä vaiheessa myös se pysyvämmäksi kaavailtu gimmakaveri lähti meneen vaikka mä olin järjestäny meille tilapäisasunnon siksi aikaa, kun Timppa oli vielä Suomessa. Oltiin sovittu, että mä vahdin kämppää ja pidän sitä asutun näkösenä ja hoidan maholliset vesivuodot jne.

Sitte ku Timppa vaimoineen viime lokakuussa tuli tänne talven viettoon, niin sen muija ensi töikseen nakkas mut pihalle. Sanoi, että painu hiiteen täältä ja vie noi tyhjät pullot mennessäs.

Nyt mä elelen tossa Jomtien Beachillä. Alkuun mä vielä jaksoin käydä päivittäin soi nelosen alkupäässä olevassa paikassa suihkussa, mutta nyt sekin on jäänyt kun sen suihkun hinta on 15 bahtia ja vessakin maksaa viis paateroo. Kun jättää suihkun väliin ja käy kaks kertaa meressä kusella, niin niillä säästöillä saa jo pullon Siam Satoa, joka ei oo kun kahdeksan prosenttista, mutta rämpii siitä huolimatta päähän kun häkä.

Niinä päivinä kun mä vielä pystyn syömään tulee etittyä semmonen baari minkä edustalle viritellään ilmapalloja, sillä siellä ruoka on ilmasta sinä iltana kun on jonkun synttärit. Muuten tuo ruokapuoli onkin viime aikoina jääny vähän vähemmälle.

Enkä ees muista koska viimeks oon tehny kiinteen paskan.

OSA 2

Täytin tossa äskettäin 45 vuotta. Jätkät oli keränny sen verran kolehtia et pääsin hotellihuoneeseen suihkuun ja sain vähät vaatteeni pesulaan. Mä olin jo jonkun aikaa vaihdellu kassista niitä likasia vaatteitani vähemmän likasiin. Sitä kassia mä säilytin yhen tutun kaverin omistaman kapakan oven eessä. Kassin ympärillä väreili semmonen epätodennäköisen näkönen auer ja sen yläpuolella pyöri karmee lauma raatokärpäsiä. Eipähän ollu ainakaan siitä pelkoo et joku olis yrittäny nyysii mun veskaa!

Mut se hotellihuone. Kun mä tulin suihkusta, ni sängyssä ootteli yllättäen aito pattayalainen vuokrakohtu. Kohtuuden ystävät, mä aattelin. Kohtus vänner på svenska. Jätkät oli varmaan arvannu, ettei mulla tämmösen ryyppyputken jatkeeks seiso mikään muu kun ajatus ja niin sillä seireenillä sit olikin peukalon ja etusormen välissä levyllinen viagraa. Otin siinä heti kättelyssä kaks ja muistelin samalla Matti Nykäsen esikoisalbumia “Yllätysten yö”. Ois varmaan kannattanu syödä jotain ensin.

Heräsin sairaalassa. Se huora oli ottanu ritolat just sillon kun mä putosin ja painunu ulos niin lujaa, että hotellin henkilökuntakin oli oivaltanu että nyt ei mee Arskan huoneessa hommat niin ku Strömsjössä. Ambulanssi tilattiin ja kun mun huoneesta ei löytyny minkään valtakunnan henkkareita, niin poliisihan siihen sit kanssa kutsuttiin. Veivät mut ensin sairaalaan ja kun mun sydän oli saatu oikeeseen rytmiin, niin sitte Bangkokiin karkotuskeskukseen ja sieltä parin viikon jälkeen Suvarnabhumiin ja Hesaan vievään koneeseen.

Siitä karkotuskeskuksesta sen verran, et siellä mulla oikeesti pitkästä aikaa oli aika lokot olot. Safkaa sai kolmesti päivässä, suihkuunkin pääs aina sillon tällön ja rahaporukoilla oli oikein omat huoneet, huorat ja telkkarit. The works. Thaimaa on maa, jossa rahalla saa ja hevosella pääsee. Ja hevoseltakin saa, jos vaan rahat riittää.

Sitä touhua ihmetellessä sit ne Jompparin porukat oli keränny mulle kolehdin, jonka avulla mä pääsin takas Suomeen. Siellä mä sitten Helsinki – Vantaalla funtsailin tammikuun lopussa shortsit jalassa ja t-paita päällä, että mitähän tässä seuraavaks, kun rahaa ei oo ees puhelinkolikon vertaa, mut toisaalta, kelle mä muka tästä soittasin?

Talvi 2012 – 2013

OSA 3

Takasin Thaimaahan. Siitä karkotuksesta huolimatta kävin piruuttani hakemassa kolmen kuukauden turistiviisumia Thaimaan suurlähetystöstä ja omakskin yllätykseks sain sen!

Sitä ennen meni kolmisen kuukautta yhen kaverin pimeenä vuokralaisena kaupungin sille järjestämässä vuokra-asunnossa ja verokirjatonta keikkaa eri työmailla niin paljon kun ikinä ehin. Elelin lähinnä tarjousmaksalaatikoilla ja hanavedellä ja kattelin iltasin telkkaa, kun piti säästää rahaa tätä mun uutta tulemista varten. Siellä kämpillä saikin olla aika rauhassa, kun tää mun puolituttu on näitä ns. sosiaalitapauksia vai millä nimellä Helsingin kaupungin sosiaalitoimi nyt spurgujaan nimitteleekään.

No, mun kone laskeutu Suvarnabhumille reilun kuukaus sitten ja jo passijonossa alko taas Arskan tunnettu tuuri. Se passimuija katto ensin mun passia ja sitten mua ja sit taas mun passia ja kai se jossain vaiheessa paino jotain nappulaakin, kun mun taakse yllättäen ilmesty kaks virkapukusta, jotka sano, et “follow us, sir”. Ne sai mun passin siltä muijalta ja lähti viemään mua lentokentän poliisiasemalle, jossa mulle kerrottiin siitä mopokolarista jonka olin ajanut Koh Changilla sillon kun luottokorteissa vielä virtaa riitti ja sanoivat mun lähteneen meneen ennen kun se juttu saatiin selvitettyy.

Mä sanoin ettei se niin menny, vaan et mä olin lyöny sille kolarin toiselle osapuolelle 30.000 bahtii pätäkkää kouraan ja saanu siltä paperin, jossa se vakuutti ettei sil oo mua kohtaan mitään muita vaatimuksia, johon poliisit, että jos noin on, ni sit sul ei o mitään hätää. Nyt piti vaan sit lähtee Tratin poliisiasemalle selvittään tää juttu lopullisesti. Trattiin sitä varten, kun se keissi oli auki Tratin oikeustalolla.

Niin sitä sit lähettiin valtion kyydillä kohti Tratin kiihkeinä sykkiviä valoja. Suurin piirtein puolimatkassa tuli Tratin jetsonit vastaan omalla pirssillään ja mä vaihdoin kyytiä vaikkei se siitä kyllä yhtään paremmaks muuttunu. Tulipahan taas todistettua, ettei se vaihtamalla parane. Tratin miehet vähän ihmetteli, kun ei pidätetyllä ollu käsirautoja, mut ne lentokenttäskoudet sano ettei mun kaa semmosia tarvittu. Tai niin mä ainakin olin niitten thaikkujutustelusta ymmärtävinäni. Eiks “kuk” oo käsiraudat?

Ilta oli jo alkanu pimetä kun meidän retkue lopulta pääs sinne Trattiin eikä kukaan enää siinä vaiheessa viittiny lähtee Koh Changilta ettiin sitä sen kolarin toista osapuolta. Thaimaalaista miestä, joka asu ainakin sillon vielä Koh Changin saarella, joka kuuluu Tratin provinssiin. Täkäläiseen tyyliin kun ei mitenkään voi kuulua se, että ne Tratin skoudet olis lähteny hakeen sitä jätkää sillä aikaa, kun lentokenttäpollarit toi mua Trattiin. Enkä mäkään sit jostain syystä muistanu sen thaikun nimee puhelinnumerosta ny puhumattakaan. Se sen allekirjoittama paperikin oli luonnollisesti Suomessa. Sen sosiaalipummin vuokrakämpässä, jonne mä olin vähiä tavaroitani jättäny tän toivioretken alkaessa kun en arvannu, et joku täällä vielä mun parin vuoden takasta mopokolaria jaksaa muistella. Poliisikaan ei saanut enää siihen aikaan mun papereita oikeustalolta kun oli virka-aika menny pitkäks. Niitäkään ei sit voitu hakee sillä aikaa kun mun jo tiedettiin olevan valtion kyydillä tulossa lentokentältä kohti Trattia.

Niin ne sit kyöräs mut putkaan yöks. Seuraavana päivänä tuli joku vankilaviranomainen sanoon, et mut siirrettäs Tratin vankilaan, jossa ulkomaalaisilla ei oo työvelvotetta, joten mä voisin siellä kaikessa rauhassa ootella mun maanantaina koittavaa oikeudenkäyntiä. Mä siihen, että hetkonen, eiks mun tänään pitäis päästä jo meneen täältä? Se katto mua jotenkin oudosti ja sano, että kun sut eilen tähän systeemiin on kirjattu, niin näissä vankkureissa ny mennään kunnes joku toisin määrää ja et Arskan pelimerkit on ny tässä.

Eikä ne mun pelimerkit siinä oikeudenkäynnissäkään mihinkään riittäny. Kaikki puhu pelkkää thaikkuu eikä mulla ollu ees asianajajaa, kun en osannu semmosta thai -kielellä kysellä. Enkä mä ees tiedä mitä asiaa ne siellä mun salissa oloaikana käsitteli ja koskiko se ees mua, mut niin siinä vaan kävi, että häkki heilahti Arskalle Thaimaassa jo toistamiseen.

OSA 4

Sitä Tratin putkareissua kestikin sitten melkein kolme kuukautta. Kerran viikossa ne laitto mulle raudat ranteisiin ja hilut kinttuihin ja vei oikeustalolle, jossa kukaan ei tietenkään puhunu mitään muuta kieltä kun thaikkuu ja siinä kun aikamme oltiin toisiamme pällistelty, niin ei kun takasin putkaan kerään voimia ens viikkoo varten. Vittu, mikä show!

Parin kuukauden pelleilyn jälkeen mä sain onneks puhuttua yhen latvialaisen murhamiehen asianajajan kanssa, et ottaa mun jutun hoitoonsa ja et maksan kyllä varmana jahka pääsen pankkiin täältä. Kerroin tulleeni Thaimaahan vähän pidemmälle reissulle ja kun kerran kyöräsivät kiven sisään heti lentokentältä, ni lomakassaa on ymmärrettävistä syistä aika hehtosti jäljellä.

Se juristi haasto sitte sen mun mopokolarin toisen osapuolen tuleen oikeuteen todistaan ettei meillä oo mikään asia enää kesken ja kun se seuraavalla viikolla sitten sinne saatiin, niin kukaan ei jostain syystä kysyny siltä yhtään mitään, vaan mut määrättiin siltä seisomalta vapautettavaks ja se asianajaja sano, että kymppitonni kiitos.

Joko mä kerroin, että kun olin puoltoista kuukautta lusinu, ni suurlähetystöstä tuli joku muija käymään siellä vankilas. Se anto luettelon törkeen kalliista bangkokilaisista asianajajista, joitten taksat lähti 70.000 bahtista ylöspäin aitoon lakimiestyyliin. Sit se anto mulle jonkun vanhan Thaipaleella -lehden ja arvioi mun ehkä hyvinkin pian pääsevän pois sieltä. Mitään se ei kyllä sen asian eteen tehny. Tuntuu aika hullulta aatella, että latvialaisella murhamiehellä on mun vapautumisessa isompi rooli kuin Suomen suurlähetystöllä joka kai kumminkin loppupelissä on se ryhmä, jonka pitäis auttaa oman maan kansalaisia hätätilanteessa.

Tratista köröttelin sitte semmosella vanhalla flektibussilla hissukseen kohti Pattayaa ja kun perille päästiin, ni säntäsin oitis soi kutoselle ottaan kaikkii menetettyjä iloja ja riemuja takas. Siitä on ny viikko enkä mä koko tänä aikana oo poistunut kutoselta. Tyttöjä alkaa tippua töihin siinä alkuiltapäivästä alkaen, mut mikäli mä jostain syystä oon hereillä ennen sitä, ni keikoilta kotiin palaavilta saa tarvittaessa aamupanon.

Soi kuutosen etikettiin muuten kuuluu se, ettei asiakas vaihda daamia samassa baarissa, vaan pitää vaihtaa baaria, jos tahtoo vaihtaa daamia. No, näitähän täällä riittää.

Oon tässä hissukseen edenny kutosta ylös rantakadulta kohti kakkoskatua pitkin vasenta reunaa ja kun pääsen kakkoselle, ni aattelin ylittää kadun ja lähtee oikeeta puolta pitkin takas kohti rantakatuu. Pitää sen verran kiirettä näiden muijien kaa ettei oikein taho kaljallekaan aina ehtiä, kun on jo uus poka völjyssä.

OSA 5

Överikshän se meni koko soi kutosen keikka. Olin jo hyvää vauhtia tulossa kutosta alas takas kohti rantakatua, kun kolmannen viikon puolivälin paikkeilla putosin suurin piirtein suorilta jaloilta yhen shorttihuoneen vessassa, löin ottani lavuaariin ja samalla heitolla takaraivon seinään. Oikeen jalan polvessakin tuntuu jotain felua. Onneks olin sen likan kaa jo siinä vaiheessa ehtiny asiani molempien osapuolten yhteiseks tyydytykseks toimittaan.

Tää likka oli onneks sen verta fiksu, et oli juossu pelkkä pyyhe ympärillä alakertaan huutaan, et soittakaa ambulanssi! Arska have problem! Nyt sitä sitten lojutaan tässä jumalattoman kalliissa yksityissairaalassa. Kyllähän tää toki ne Tratin vankilaolot voittaa ja huonepalvelukin pelaa ihan eri tavalla, mutta on tää omaan piikkiin poteminen vähän turhan arvokasta. Rahaa kuluu päivässä paljon enemmän ku millään pattayalaisella ilokadulla, vaikka tekemistä on pirun paljon vähemmän!

Matkakassaa on onneks sen verta jälellä, että pystyn täs lojuun noin viikon päivät ennen kun täydellinen rahattomuus taas kerran iskee. Tarvii kysyy lekurilta, josko jo huomenna tai viimestään ylihuomenna pääsis veke täältä, ni sais vielä ostettuu lentolipun Suomeen ja vietettyä viimesen yön tai pari jossain halvassa pensionaatissa lähtöpäivää juopotellessa.

Se lekuri muuten sano, ettei viagraa oo tarkotettu päivittäiseen käyttöön ja et alkoholi sen kaa on sitte mahollisimman huono yhtälö. Kun janojuomana vielä yön tunteina on vodkalipo, niin siinä sydäntä rassataan ja kunnolla! Ja syödäkin kuulemma pitäis välillä muistaa. Onkohan se oikeesti lekuri vai pappi?

Ne ei tunnu oikein tietävän mikä muhun iski, mutta ainakin maksa-arvot oli tänne tuotaessa ihan tapissa, verenpaine kaikkien aikojen huippulukemissa ja pulssi miljoonassa, kun mut tänne tuotiin. Sanoivat, että saatto olla mun eka kaatumatautikohtaus ja ovat sillä pitäneet mua täällä tarkkailtavana. Ton tippapullon tarkotus on kuulemma palauttaa mun veriarvot normaaleiks ja aivotärähdyskin mulla sen lankeemuksen seurauksena on. Otsassa on tikit. Polvilumpioo suojaava läppä sai sen kaatumisen yhteydessä sen verran siipeensä, että oon ontunu vessaan, millon sinne on tullu asiaa.

Mua kumminkin huvittaa semmonen juttu, et kaiken tän keskellä nää täällä jaksaa olla huolissaan semmosesta asiasta, et miksei mulla käy vieraita? Sitä on tivannu niin hoitajat ku lekuritkin. Oon kuitannu kyselyt sanomalla, et se on pitkä stoori, kun en oo viittiny kertoo niille koko totuutta. Sehän on se, et kaikki mun kaverit on joko telkien takana Tratissa tai sit niillon niin kiire huorata soi kutosella, ettei kukaan tänne kerkee ellei ambulanssilla väkisin tuoda.

OSA 6

Christ! Etten paremmin sano. Taas on yks talvi selvitty hengissä Pattijoella ja tätä kirjottaessa istun koneessa matkalla kohti Stadii. Meininki on vetää huhti – syyskuu pimeitä hommii niin perkeleesti, et on taas massii vietellä talvi Thaikamaassa.

Vielä ei oo niistä hommista oikein tietoo, mut lehdissä kirjotetaan, et Suomessa toimis nyt joku harmaan talouden työryhmä, jonka jäsenillä urakoita riittää. Meinasin ihan ekana olla yhteydessä siihen Heidi Hautalaan ja kysellä siltä muun porukan yhteystietoi.

Sinänsä ihan mielenkiintonen ajatus torjuu harmaata taloutta niin, että teettää ite kaikki pimeet urakat niin tarkkaan omissa kohteissa, ettei muille jää enää kun muruja pöydältä. Pirullinen metku! Seuraavaks ne varmaan julkasee semmosen esitteen, missä on kaikkien ryhmän jäsenten sähköpostit ja puhelinnumerot ja iso otsikko, jossa sanotaan jotain sellasta kun: “Yrittäjä! Ota rohkeasti yhteyttä, mikäli sinulla on harmaaseen talouteen liittyvää asiaa!”

Kokonaan toinen juttu on se, että mun varmaan tarvii ens talvena vaihtaa maisemaa. Ainakin vuodeks. Pattiksella alkaa jo nyt olla tarpeeks sellasii baarei, missä Arskan läsnäolo ei ainakaan ihan spontaaneja aplodeja saa aikaan saati sitten mitään suoranaisia ilon kyyneliä henkilökunnan puolelta. Näitä mestoja on mm. kaikki ne paikat, missä on tullu pudottua vessaan ja ne mestat, minne on tullu palautettua joku sieltä vuokrattu daami sen huumeriippuvuuden tms. syyn takia.

Ja onhan sitä jossain päin tullu oksennettuakin keskelle lattiaa, naapurin syliin, buffet -pöytään ja kerran boolimaljaankin, kun rykäykseks tarkotettu tapahtuma muuttukin jokskin ihan muuks. Se akvaario siellä yhessä baarissa soi seiskalla oli kans aika paha…

Oon vähän miettiny Hua Hiniä, mut jätkät sano sen olevan ihan liian pieni paikka tämmöselle suurten linjojen miehelle. Bangkok vois sopii meikäläisen vartalolle paremmin. Eihän siellä tietty mitään rantaa oo, mutta kun semmoselle en itekään oo viittiny mennä sen jälkeen, kun toissa talvena rahapulassani jouduin mainosmiesten sanoilla harjottaan semmosta ultimatebeachfrontlivingiä, kun ei kerta kaikkiaan ollu kattoo pään päälle.

Siellä Bangkokissa vois toteuttaa vähän isommassa mittakaavassa sen soi kuutosen kokeilun, mikä melkein meni läpi kuluneena talvena. Vois mennä Patpong ykköstä ylös ja tulla kakkosta pitkin alas. Siinä vois esim. lokakuu rattosasti vierähtää.

Sen jälkeen Nanalle vähän toipumaan, et jaksaa sit soi Cowboylla. Täähän alkaa kuullostaa suunnitelmalta!

Talvi 2013 – 2014

OSA 7

Lokakuussa tultiin Bangkokiin tällä kertaa Tukholman kautta Thai Airwaysilla. Tarjoilu oli sanalla sanottuna tehokasta ja niin siinä sit pääs käymään. ettei siitä tulemisesta oo kun pätkittäisii havaintoi.

Heräsin just äskön täysin tuntemattomasta mestasta kahen ventovieraan thaikkumuijan jutusteluun. Likat istu siinä parisängyn toisen puolikkaan jalkopäässä ja katto telsuu. Sängyllä ne istu siksi, kun sohvalla näky retkottavan kitapurje levällään joku outo heebo. Liekö niitä lopunajan voideltuja?

Toivotin likoille hyvät huomenet ja aloin könytä kohti kylppäriä koko ajan kiihtyvällä vauhilla, sillä mahassa alko heti istumaan noustessa velloon yks liiankin tuttu tunne.

Pääasian toimitettuani otin vielä suihkun ja palasin sitten ihmisten ilmoille. Se sohvalla kuorsannu kaveri oli herännyt yökkäämisen ääniin ja nous mun suihkunraikkauden nähessään ylös, otti paidan pois ja rojahti mun paikalle siihen likkojen viereen parisänkyyn. Mutis sitä paitaa riisuessaan jotain ammattilaiseks siirtymisestä. Huumorimiehiä, näemmä.

Pikapukeutumisen aikana mä sit näytin niille likoille, et menkää vaan tohon sohvalle istuun ja vajosin itekin samaan ryhmään kuuluvan nojatuolin pohjalle päivittään viimeaikasii tapahtumii.

Ne likat kerto, et oltiin Hua Hinissä. Oltiin tultu sen sängyssä kuorsaavan heebon kaa Suvarnabhumista lentokenttäbussilla pari päivää sitten ja koukattu ne ämmät völjyyn jostain Hilton -hotellin takaa, mistä löytyy Hua Hinin isoin baarityttöalue. Sen lisäks tonteilta löytyy vielä yks isompi pelipaikkakatu aseman läheltä ja tietenkin yksittäisii hoitopisteitä. Kuulosti tutustumisen arvoselta.

Jossain sen jutustelun vaiheessa se mun matkakaverikin alko tekeen heräämistä, kävi suihkussa ja kysy, että lähetäänkö baariin. Siellä sit aamun ekojen olusien ääressä se kerto meidän tavanneen lentokenttäbussien lipunmyyntipisteen eessä. Mä olin kuulemma jo keväisistä lupauksistani huolimatta ostanu lipun Pattikselle, mut se kerto Hua Hinin yöstä niin huimii juttuj, et mun oli kuulemma ollu aivan pakko lähtee tsekkaan sikäläisii mestoi. Sitä paitsi Hua Hinin bussi oli lähössä ensin eikä mua enää siinä vaiheessa yhtään haitannu se, että kourassa oli piletti, jossa luki Pattaya. Saman lafkan vankkureitahan ne on!

Rahaa täällä ainakin palaa enemmän ku Pattijoella. Se meidän hotellihuone maksaa 1.200 bahtia/yö ja likat haluu kumpikin 2.000 mikkopaateroo yöltä, vaikkei taso ainakaan pattayalaisiin kokotteihin verrattuna kovin kummoselta näytä. Lisäks meidän hilpeisiin juomiin ja noiden ämmien nuudeleihin näkyy kuluneen sen verran rapeesti voimapaperia, et ATM kutsuu, jahka tässä on ensin pari tasottavaa saatu inessiiviin.

Onneks on kesän jäljiltä sen verran massii takana ettei nää mun hommat yhteen Hua Hinin keikkaan kaadu. Olin Stadissa yhen viraston työmaalla pimeesti tekeen pitkää päivää. Siellä raksalla oppi muuten pirun hyvin eestii. Perjantai- ja lauantai-illat ajoin sit vielä pimeetä taksii yhen mannen piikkiin. Sunnuntaisin oli pakko huoltaa miestä ja varusteita.

Mutta nyt taas on aika karkelon.

OSA 8

Jaha. Kotona taas täällä synkässä maas’ niinku siinä laulussa sanotaan. Sovittiin yhen Ollin kanssa loppukesästä stadis, et mä voin budjaa sen Pattayan kämpässä joulukuun alkuun asti, joten nyt kun se Hua Hinin keikka tuli heitettyä, ni mä suuntasin tähän Olpen townhouseen Jompparin soi kasille.

Sen verran sieltä Hua Hinistä jäi pätkittäisii muistikuvii, et minään kunnian päivinä se retki ei kyllä aikakirjoihin jää.

Oli takuulla Olpenkin mielestä hyvä idea majoittaa mut syksyks tähän, jahka kerron sille mitä heti ekana yönä mulle täällä tapahtu. Heräsin nimittäin alakerrasta kuuluviin ääniin varmana siitä, et nyt täällon kyllä jo joku muukin kuin Arska. Hiivin rappuja pitkin alakertaan ja löin valot päälle. Siinä me sit sen murtovarkaan kaa pällisteltiin hetki toisiamme kunnes mä kysyin siltä, et mitä se on vailla. Rahaa se sano hakevansa. Sanoin äijälle tulleeni just Hua Hinistä ja et mullakin on sen retken jäljiltä hynät vähän vähissä, joten eiköhän tsekata yhessä mitä täältä löytyy ja pannaan tuotto tasan. Työtäshän säkin vaan teet.

Jostain syystä se lähti meneen.

Mut on Olpella rohee mesta! Alakerras keittiö, iso kylpyhuone, olohuone/ruokasali -yhdistelmä, keittiö ja sauna porealtaineen. Tokassa kerroksessa kaks makkaria omine kylppäreineen ja molemmissa makkareissa omat telkkarit. Kolmannessa kerroksessa sit vielä jumppasali, grillikatos ja aurinkoterassi suihkuineen. Baaritiskikin sieltä löytyy, mut juomakaapin ovet on lukossa enkä vielä oo löytäny avaimia.

Telkkarii mä katon kumminkin mieluiten siitä alakerran isosta kotiteatterisysteemistä, josta oon tähän mennessä löytäny 73 kanavaa. Elokuvia, poliisisarjoja ja tietty urheiluu tulee tsekattua niin perkeleesti, et meinaa toisinaan se pääasiakin jo unohtua.

Noitten ämmien takiahan täällä ollaan. Pimut kun pääse tähän kämppään sisään, niin mun ongelma on saada ne täältä seuraavana päivänä ulos. Mä kun oon aina ollu luontojani tämmönen kierrätysihminen. Sen verran oon kumminkin antanu siimaa, et siinä vaiheessa, kun ne kuvittelee tosissaan asettuvansa tähän taloks, ni annan niiden ensin kaikessa rauhassa siivota ennen kun lyön tonnin kouraan ja sanon, et tosta kakkoskadun ja tän soin kulmasta löytyy mopotaksiasema ja lavat kulkee rantakatua pitkin. Take your pick.

Siinäkin mielessä tää Olpen mesta on jees, ettei kukaan ainakaan täällä tuu vinkuun mitään lakanamaksuja siinä vaiheessa kun daami hakee henkareitaan respasta. Sekin maksu on niin thaimaalainen keksintö, kun olla ja osaa. Erillinen lakananvaihtomaksu kun ainakin mun mielestä perustuu sellaseen ajatukseen, ettei siinä hotlassa muuten juuri lakanoita vaihdeta.

Pattiksella nyt vaan jokanen kynnelle kykenevä tahtoo osille näitten likkojen tienesteistä. Siinä rupee sivukulut oleen kohillaan, kun likkojen tonnin lisäks pitää maksaa baarimaksua 300 paateroo ja lakanamaksua 200 paateroo. Vielä kun mopotaksit keksii alkaa periä vaikka 100 paateroo ekstraa herkän tavaran kuljettamisesta, ni mä ainakin rupeen tosissani harkitseen muuttoo tonne rannalle, jossa sillon takavuosina tuli jokunen kuukausi jo asuttuakin. Siellä tyttöjen taksa on 300 – 500 bahtia ilman mitään baari- tai lakanamaksuja.

Mut vielä toistaseks nää baarien kurtisaanit vie kumminkin voiton.

OSA 9

Se tapahtu Pattiksen soi kasilla. Siinä rantakadun ja kakkoskadun välissä. Olin menossa kattoon Happee Smiler’s baariin, kun se thaikkumuija ajo mopolla mun päälle. Tuli ykssuuntasta pitkin vastavirtaan selän takaa jalan päälle. Minä tietenkin suoraan kanveesiin lukua ottaan jalka tohjona ja ranteet ruvella.

Se ämmäkin kaatu sen moposa kanssa ja alko välittömästi ylös päästyään huutaan mulle ja vaatiin korvausta särkyneestä peilistä ja mopon kylkeen tulleesta naarmusta. Neljää tonnii se multa kinus vaikka ite oli tullu päälle ja vielä semmosesta suunnasta, josta ainakaan liikennesääntöjen mukaan ei kenenkään olis pitäny tulla.

Onneks mulla oli kaveri mukana todistamassa joten mä tsekkasin, et mul oli passi messissä ja sanoin, että eiköhän mennä tonne soi ysin kulmalla olevalle poliisiasemalle kattoon kuka korvaa kellekin ja mitä.

Se elli näki Suomen passin ja sano, et sillä on suomalainen mies ja soitti sit siitä sille, et tulee Hapen luo selvittään sitä asiaa. Poliisi ei selvästikään ollu sille ihan se ykkösvaihtoehto niissä oloissa. Mentiin siitä sit sinne Smiler’siin tasotteleen pahinta järkytystä ja sitä jalkaa puuduttaan samalla kun ooteltiin sen äijän tuloa. Se tulikin jo kolmannen kaljan aikana ja kuultuaan ensin sen muijan ja sen jälkeen mun version alkuiltapäivän riennoista se oitis lähetti mut Pattaya Memorialiin paikattavaks ja anto sen muijan kuulla kunniasa. Sano, ettei tommoselle voi mopoo antaa, kun ajelee ykssuuntasta vastavirtaan ja vielä ihmisten päälle.

Se bööna oli tosi myrtsinä ja katteli mua kun murhamiestä, kun lähin könyyn siitä sitä Memoriaalia kohti. Se on onneks lähellä, siinä kakkoskadun toisella puolella. Miehensä lupas hövelisti juopotella niillä sijoillaan aina siihen asti, et mä tulisin sairaalalaskun kaa takas. Huus vielä perään, ettei yhtään haittaa jos on jonoo, kun hänellä ei oo tapana paeta rikospaikoilta.

Sairaalassa ne sit voiteli sen mun kintun jollain aineella ja laitto siihen semmosen tukisiteen. Teippasivat ranteet sen jälkeen kun oli ensin putsannu haavat ja vasta sillon mä huomasin, et toinen polvikin oli auki. Sekin putsattiin ja käärittiin pakettiin. Sairaalan apteekista laittovat vielä särkylääkettä messiin. 1.600 bahtia koko hoito, kun ei tarvinnu ruveta ompelutöihin.

Lupauksesa mukaan se kaveri, Eki, mua siellä Hapella oottelikin ja anto mulle kuitin perusteella sen 1.600 paateroo, jolla rahalla oli ihan hyvä vetää iltapäiväkoomat ettei tulis niin turvaton olo liikenteessä.

OSA 10

Jumaleissön! Tää vanha loisto on kolviaan myöten lakastunu! Mun uusi aamujen valo ja iltojen ilo sanoo nimekseen Myy ja on tietty semmonen ruskeesilmänen ja mustatukkanen, 155 -senttinen ja jotain 45 -kilonen seksikone, joka kaiken muun hyvän lisäks vielä hieroo niskat, pesee vaatteet, siivoo kämpän ja auttaa ulos lähtiessä kengätkin jalkaan. Kaikki tää kymppitonnilla kuussa plus asunto ja ruoka mun luona, tietty! Tän täytyy ny olla sitä aitoo rakkautta. Ei mun entinen muija Suomessa ikinä tollai, vaikka tuli paljon kalliimmaks.

Me vuokrattiin tää kämppä Park Lanen alueelta viime tammikuussa seittemällä tonnilla kuussa plus sähkö ja vesi. Sitä ennen oli vietetty joulua, uutta vuotta ja vielä loppiaistakin mun hotellihuoneessa niin, että hädin tuskin kauppaan päästiin välillä, kun ruokaa ja juotavaa piti jostain saada. Saatiin tingittyä vuokraa alas, kun mä löin kerralla nimen vuoden vuokrapaperiin ja maksoin tän vuokrankin ennakkoon. Sit me käytiin Tescosta ostaan muijalle riisinkeitin, mulle kahvinkeitin ja perustettiin tää meidän nykyinen lemmenpesä tänne periferiaan. Jääkaappi, telkkari ja mikro täällä oli sentään ennestään.

Mä en oo aiemmin tätä mitenkään viittiny korostaa, mutta kyllähän mä tiedän olevani vähän tämmönen laitapuolen kulkija. Hamppari, joka elättää ittesä lähinnä pimeillä työmailla ilman verokorttia, mutta jos jotain positiivista haetaan, niin ei mua fattan luukulla oo ikinä nähty. Mikään veronmaksajien elätti mä en oo ikinä ollu vaikken osallistukaan somalien, mustalaisten ja muiden virkamiesten elättämiseen, niin kuin kansalaisen kuulemma kuuluis.

Tää kaikki vaan johdatuksena siihen, että kun mää oon tämmönen, niin totta munassa mun daami on pimeesti rajan yli tänne Myanmarista loikannu viisumiton pakolainen, joka heti tavattaessa otetaan kiinni ja palautetaan sinne, mistä se on tullukin. Arvaatte varmaan, että on tää meikäläisen mamma enempi semmosta kotona viihtyvää sorttia.

Sen puolesta mä saan kyllä mennä ihan miten ja minne mielin ja se on tyytyväinen, kun sillä on oma sänky, telkka, vessa ja se riisinkeitin. Sen ekan mun antaman kymppitonnin se lähetti Western Unionin kautta lyhentämättömänä äidilleen sinne Myanmariin. Kerto, että sillä on siellä sisko ja kaks veljee, joita se tuskin enää koskaan näkee. Mä koitin enempiä ajattelematta ehottaa, että voitashan me joskus käydä niitä kattomassa, mutta se kysy kauhistuneena, et millä mä sen jälkeen ikinä kuvittelen sen tulevan tänne takas. Hyvä pointti. Ja kuka sitä muutenkaan mihinkään Myanmarin takaskutseihin viittii lähtee rämpiin.

Mutta ei niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Tässä alkaa nimittäin kesä lähestyä ja tän meidän auvoisan uusperheen isukan pitäis pikku hiljaa ruveta lähteen kohti Suomee lataan lisää bahteja tohon 7/11:n ovenpielessä retkottavaan automaattiin. Kun mä aloin puhua näistä jutuista, ni armastus rupes itkeen ja sano et mä meinaan hylätä sen. Mä siihen, et älä ny, kato, kun me on vasta tammikuussa tehty tästä kämpästä koko vuoden kattava vuokrasopimus. Sullon tässä maksettu kämppä koko siks ajaks kun mä oon Suomessa ja sitä paitsi mä laitan sulle Western Unionin kautta tuleen sen kympin joka kuukaus,  ni pysyt marjoissa. Jä käydään ostaan sulle oma puhelin, ni voidaan pitää yhteyttä pitkin kesää. Mä soittelen sulle päin, ni ei tu laskua.

Myy rupes siinä jo pikkusen rauhottuun, mut kysy vielä, et onks mul vaimoo Suomessa. Vastasin, ettei tasan tarkkaan oo ees asuntoo. Se ihmetteli vähän aikaa, et mihin mä sit siellä Suomessa meen, jos ei kerran kämppääkään oo ja mä siihen, et satavarmana Helsinki-Vantaan lentoasemalle, mut siitä eteenpäin onkin sit vähän elastisempia nää suunnitelmat. Työmaat saa olla missä päin Suomee tahansa kunhan sieltä löytyy sänky, suihku ja vaikka spriikeitin, ni heti on paikalla suo, kuokka ja Jussi.

Ilmeisesti mun elekielessä oli jotain huvittavaa, kun se alko nauraan mun jutuille ja me päätettiin vuokraa tän viimesen kuukauden ajaks mopo ja kattella tätä meidän uutta kotiseutuu vähän tarkemmin. Myy ei oo aiemmin uskaltanu ja mullekin se on jääny vähän vähemmälle, vaikka Walking Street sivukujineen ja Pattayan soit kasista kutoseen on kyllä loistavasti hanskassa. Mut ehkä me näissä oloissa kattellaan jotain muuta.

Talvi 2014 – 2015

OSA 11

Mikä piru siinä on, ettei nää mun Pattikselle paluut oo viime vuosina menny oikein putkeen? Jos eivät heti passintarkastuksen jonosta vie vankilaan, ni sit mä ite onnistun toikkaroimaan humalassa Hua Hiniin, vaikka Pattijoelle piti päästä.

Tällä kertaa mä tulin sillä Finskin aamukoneella ja suuntasin ihan ennakkosuunnitelman mukasesti siihen viime tammikuussa Myyn kanssa vuokraamalleni kämpälle Park Laneen täysin selvistä päin ja avasin oven ihan omilla avaimilla vaan löytääkseni kämpästä kaks täysin tuntematonta tyyppiä. Mies ja nainen. Australialaisia kuulemma. Ne kysy multa, että kukas mä sitten oikein olen ja miten mulla on avaimet HEIDÄN kämppään? Pikku Myytä ei tietenkään näkyny missään, kun en ollu sille kertonu tulostani etukäteen. Halusin nähdä, millä mallilla asiat täällä on. Nythän tää sit nähtiin.

Edellisistä keikoista oppineena mulla onneks oli joka ainoo Thaimaassa tehty sopimus-, päätös- ja tuomiopaperi messissä ja siitä nipusta mä sit revin vuokrasopimuksen maksukuitteineen kehiin ja kerroin niille olevani tän kämpän se virallinen vuokralainen ainakin ens tammikuuhun asti. Aussit sano vuokranneensa sen kämpän ihan hyvässä uskossa joltain tyypiltä, joka oli esitellyt sitä kun omaansa ja kulkenutkin sisään ja ulos omilla avaimillaan niin, ettei ne mitenkään voinu tietää mistään tällasesta. Syyskuun alussa olivat kämppään tulleet ja kolmesta kuukaudesta sopineet.

Mä kerroin niille, että niitä on nyt sitten täkäläiseen tyyliin vähän vuokrahuijattu ja että ens yönä tässä kämpässä nukun ainoastaan minä ja sit mahollisesti joku vähän täkäläisempi vieras, mutta teidän on paree hakee joku uudempi kortteeri.

Ne sano kyllä lähtevänsä, mut halus ensin sen vuokrahuijarin paikalle selvittään asioita. Niillä oli sen puhelinnumero ja sillon mulla välähti. Kysyin, onko sen luurin numero 09-13811007 ja siihen ne, että joo. Se oli Myyn numero. Kerroin niille, et se on tän kämpän asioita hoitavan gimman luuri ja ne katto mua vielä kummastuneemman näkösinä kun äsken. Sanoivat vuokraajan kyllä olleen joku mies.

Mä sit siihen, että eiköhän soiteta äijä paikalle, kun mullakin rupee oleen sille vähän asian tynkää. On nimittäin mun ostama puhelin ja alkaa pikku hiljaa sen luurin ostajaakin kiinnostaan, että miten se on sille jätkälle päätyny.

Aussit sit soitti tälle “vuokraisännälle” ja sano, et tarttis tulla kattoon yhtä juttuu, että korvaako vuokralainen vai kuuluuko tää vaikka taloyhtiölle. Jätkä tulikin paikalle ihan kymmenessä minuutissa eikä sen ilme ees värähtäny, kun se näki mut. Mistäs se mut olis muutenkaan tienny, kun ikinä ennen ei oltu nähty.

Aussimies pelas hövelii isäntää ja pyys sen istumaan. Kysy, että otatko oluen. Kyllä kelpas. Sit ku se istu siinä sohvalla sen bissesä kanssa, ni mä laitoin sen vuokrasopimuksen siihen sohvapöydälle sen eteen ja sanoin, että viittiks muuten kattoo, mitä täs lukee.

Sitä oli ihan kiva seurata, kun se luki ja luki ja kalpeni koko ajan enemmän. Sit se rupes hikoileen ja täriseen. Alko itkee ja katteli samalla ympärilleen sen näkösenä, että mistäs täältä pääsis nyt ihan helvetin äkkiä ulos.

OSA 12

Kysyin siltä jätkältä, et arvaaks se kuka mä oon. Se änkytti jotain, mistei saanu mitään selvää. Mä kerroin sille olevani sen asunnon se varsinainen vuokralainen ja lisäks sen puhelimen omistaja, johon se ihan äskettäin oli vastannu. Sanoin sitten lopuks, et tästä asuntopilasta sä vielä selviit rahalla, mut et lähe tästä huoneesta omin jaloin, jos Myylle oot jotain tehny.

Se vollotti, et saisko se soittaa yhen puhelun, johon mä, että et ainakaan mun luurilla. Tänne se puhelin ja heti! Se rupes poraan ja kerto olevansa Myyn veli ja tulleensa rajan yli laittomasti siskonsa perässä, kun äiti oli kertonut että siskolla on hyvä elämä Pattayalla. Se pyys mua ite soittaan yhteen sen puhelimen muistissa olevista numeroista. Se numero kuulu Myyn kämppikselle ja sitä kautta sais Myyn kiinni ja tänne alta aikayksikön.

Mä sit annoin sen soittaa ja se rupes puhuun jotain sellasta kieltä, joka ei ainakaan thailta kuullostanu. Ehkä se tosiaan oli se mitä sano olevansa ja ehkä niitä laittomasti maahan tulleita burmalaisii on tässä kivikylässä enemmänkin. Jätin jätkän vetisteleen siihen sohvalle ja häivyin parvekkeelle tupakalle kun ensin sain sen aussimiehen lupaamaan, että vahtii ettei tyyppi livistä.

Myy tuli noin puolessa tunnissa. Selvästi peloissaan. Pyys ettei ainakaan poliisille soitettais, kun se olis sitten sekä hänen että velipojan tervemenoo takas Myanmarin hektiseen hauskanpitoon.

Se oli niin söde ettei sille voinu oikein vihanenkaan olla, joten mä totesin vaan, et tähän kaikkeen löytyy varmaan joku hyvä selitys ja löytyhän sille. Selitys.

Homma oli menny niin, et yks kaunis iltapäivä velipoika oli vaan seissy siinä oven takana pieni laukku messissä ja oli kyselly asunnon ja työpaikan perään. Rahaa sillä oli ollu taskussa 130 bahtia uuden elämän alkupääomaks. Myy kerto velipojan olevan oikein riuska heebo, mutta laittoman ja paperittoman siirtolaisen on aika vaikee saada hommia muualta ku kalastuslaivoilta jos on heteromies. Sisämaan sissinä se velipoika ei sitten ollu vielä oikein mitään löytäny vaikka koko ajan ettikin mitä tahansa duunii ja auttaakseen veljensä uuden elämän alkuun oli Myy sitten päättäny, et vuokrataan tätä kämppää 7.000 bahtilla kuukaudessa, niin velipoikakin saa jostain edes jotain tuloja. Tarkotus oli ollu tyhjentää kämppä sitten, kun mä ilmottasin tulevani takas. Että väliaikainen järjestely tämä vaan…

Kuluneet viikot Myy oli sit budjannu siellä samassa paikassa missä se asu jo sillon, kun ekan kerran tavattiin ja velipoika eleli jossain aaltopeltihökkelissä joittenkin muiden laittomien rakennusmiesten kanssa ja kyttäs joka päivä edes jotain pätkätöitä vaikka heikkoo se oli kuulemma ollu.

Tää keissi päätty sitten niin kun nää täkäläiset aina. Eli jahka paikalliset on ensin aikasa riittävän paljon hölmöilly, niin sitten lopulta joku falangi maksaa viulut. Sovittiin niitten aussien kanssa, et ne on tässä nyt rahansa menettäny ja tästä eteenpäin vetovastuu on mulla.

OSA 13

Meille on koittanu vitsaus. Se tuli yhen norjanlappalaisen Reidarin muodossa. Äijän tarinasta lyhyesti sen verran, että se on näitä lapin perukoiden nelikymppisiä peräkammarin poikia, joka oli ekaa kertaa eläissään ollu vuos sitten Pattiksella marraskuussa ja Myyn kanssa kaikki neljä viikkoo.

Nyt se oli heti pelipaikoille päästyään menny siihen samaan baariin missä Myy oli töissä sillon, kun mäkin sen tapasin joulukuussa ja alkanu kärttää kadonneen aarteensa perään. Ne baarin likat oli kertonu sille Myyn muuttaneen jonkun farangin kaa Park Laneen ja eikös tää juustopää tuu tänne notkuun ja kyseleen talon toimistolta tietääkö ne Myyn!!! Varmaan se lappilaiseen tyyliin kuvitteli mun muijan olevan joku valtaus, johon sillä on jatkuvat ja rajoittamattomat kaivosoikeudet.

Se tuli koputteleen meidän ovee ja kun mä menin avaan, niin se ihan pokkana kysy multa, et oisko Myy himassa. Myy tuli ovelle ja meni tosi hätääntyneen näköseks, kun näki kuka siinä ovella seiso, mut mä sanoin sille, et ota beibi iisisti. Lepo vaan. Sit mä aloin selittää jänkhä-Joonaalle Pattayan realiteetteja.

Se oli varmaan kuvitellu, et kun se vaan ilmestyy siihen ovelle kertoon olleensa Myyn kaa sillai jo ennen mua ni mä sit pillahan itkuun tai jotain ja sit sillä taas autuus alkaa. Jätkä meni tosi yllättyneen näköseks, kun mä sanoinkin sille, että “so what”? Se yritti siinä vielä jotain änkyttää, mut mä kerroin sille Pattayan olevan semmonen paikka, missä joka ainoo muija on jonkun muun miehen exä. Täällä mies ei ikinä menetä naista vaan korkeintaan paikkasa jonossa. Sanoin, et menee hakeen uuden jononumeron jos haluu jotain muuta vähäks aikaa lainaks.

Yli puolella noista baarien likoista on thaimaalainen aviomies tai poikaystävä, joka jollekin vähän pysyvämmälle sponsorille ehkä jossain vaiheessa esitellään “veljenä” tai jotain. Jollain likoilla niitä sponsoreita on enemmänkin ja mä tiedän yhestä, jolle viis eri idioottia eri puolilta maailmaa lähettelee kuukausittain rahaa vaikka ämmä huorailee baareissa ihan entiseen malliin. Ja painu vittuun siitä mun ovelta määkimästä. Voi olla, et sulla oli tossa Myyssä elämäs muija mut ne juhlat on kuule ohi nyt. Ja ovi kii.

Nyt se pösilö istuu tossa tien toisella puolella olevassa baarissa märisemässä ja juomassa kaljaa. Meilläkin oli ennen tapana joskus käydä siinä, mut nyt me ei sattuneesta syystä oikein viittitä. Ehkä se kuvittelee, et kun se oikein näkyvästi tuo esiin koko surkeutensa, ni Myy siitä vielä heltyy? Turha luulo. Myy kerto siitä yhtenä iltana sen verran, et oli ollu jo sillon viime vuoden marraskuussa sen verran surkee tyyppi, et vaikka Myykin oli just tullu Myanmarista, niin oppi sen marraskuun aikana ihan eri tavalla Pattayan tavoille kun tää Reidari.

No, sen Reidarin kone Oslon kautta johonkin Kebnekaiseen, Kautokeinoon tai Jok-o-mokiin lähtee noin viikon päästä. Loppuu se märinä.

OSA 14

Saatanan Särestöniemi, minkä teki! Meinaan sitä norjanlappalaista Reidaria, joka tammikuun lopun ja lähtöpäivänsä koittaessa keksi sit mennä Immigrationiin kertoon, et meidän kämpässä asuu yks passiton ja viisumiton burmalaisnainen. Aatteli kai, et jos ei se saa Myytä, ni en sit minäkään.

Jetsonit oli ovella ennen kun edes tajuttiin epäillä mitään ja Myy kyörättiin siitä ensin Chonburi Immigrationin putkaan Jompparin soi vitoselle ja sieltä seuraavan maanantain pikaoikeudenkäynnin jälkeen karkotuskeskukseen Bangkokiin. Mä menin perässä, otin huoneen yhestä murjusta siitä karkotuskeskuksen läheltä ja kävin Myytä kattomassa joka päivä.

Rahaakin mä olisin sille antanu, mut se vaan hoki, et “send mama, send mama” eikä huolinu mun rahoista. Seuraavana päivänä mä sit kävin heittään Western Unioniin sen mutsille ne samat 10.000 paateroo, kun Myylläkin oli kuukausittain ollu tapana tehä. Sen jälkeen rupesin järjesteleen Myyn oloja siellä karkotuskeskuksessa.

Thaimaan kuningas on tässä maassa suurin piirtein Jumalasta seuraava ja sen kuva on painettu maan seteleihin sillä seurauksella, että rahan valta tässä maassa on armoton. Täkäläisen voimapaperin avulla mä sain järkättyä Myylle huoneen, jonka se jako kolmen muun tytön kanssa sekä telkkarin ja puhelimen siltä varalta, et sille tulee siellä joku pikatilanne. Lisäks mä vein sille sinne päivittäin kunnon safkat.

Hoitoo kesti pari viikkoo jona aikana mä sain Myyltä niin hyvät koordinaatit sen löytämiseks Myanmarista kun nyt vaan sikäläiseen takaskutsiin voi saada. Kun ne sit lähti viemään sitä Myanmarin rajalle, ni mä pääsin autoon mukaan ja ennen kun Myy meni rajan yli mä vannoin sille tulevani sitä hakeen sinne Myanmariin heti, kun mulla on tarpeeks massii läjässä päästä pelipaikoille. Lohduttelin sitä sanomalla, että tulinhan mä viime syksynäkin takas ja yhessä naurettiin sille kämppävuokrajutulle.

Mä oon jo laittanu sanan kiertään tutuissa porukoissa, et Arska ostaa lipun Suomeen heti, kun vaan jossain on jotain hommia tiedossa ja sit ei kun kahta vuoroo ens syksyyn asti. Toinen vaikka siinä pimeessä taksissa missä mä oon ennenkin tuurannu. Mitään en Myanmarin viisumi- ja muista säädöksistä vielä tiedä, mut sen tiedän, et ens talvi tulee siellä kulumaan ja et meininki on saada se mun oma kulta rakas sieltä Suomeen. Se voi vaatii vähän voimapaperii ja sitä varten nyt pitää ruveta tekeen hommii ku pieni eläin.

Myanmar here I come!

Mut sitä ennen mullon vielä yks keikka Norjan lappiin.