”Joo kai se on juuri sitä aitoa Thaimaata, mutta ei siellä mitään ole.” Näin sain kuulla monelta, kun kerroin suunnitelmistani lähteä vierailemaan Isaniin ensimmäistä kertaa.

Isan on tietysti laaja käsite. Mielikuvissani se on aina ollut jossain kaukana pääkaupungista ja siellä on köyhää, kurjaa ja toki myös likaista. Koska thaimaalainen toverini asuu nykyisin Sakhon Nakhonissa, menen moikkaamaan. Koitan samalla karistaa ennakkoluuloni pois.

Kaksi halpalentoyhtiötä lentää kohteeseen. Toinen aikaisin ja toinen vielä aikaisemmin. Molemmat Bangkokin vanhalta lentokentältä. Otan sen ”aikaisemman”. Maksu tapahtuu helposti paikallisessa 7/11 -kaupassa. Kätevää.

Liput kädessä ja kaikki hyvin. Taksi hakee kentälle aamuyöstä. Yöllä, omasta mielestäni. Menen nukkumaan tarpeeksi ajoissa. Toivotan hyvät yöt itselleni.

Hitto, kello herättää aamuyöstä. Väsyttää.

Ei huvita, mutta ei muuta kuin kapsäkki kiinni ja menoksi.

Koen lentokentällä historian siipien havinaa. En ole Don Muangin asemalla käynyt vuosikymmeneen. Terminaalia on selkeästi uusittu ja freesattu sisältä. Ulkoa se näyttää edelleen nuhruiselta.

Terminaali on todella ruuhkainen jo aamun pikkutunteina. Onneksi mukanani on pelkkä käsimatkatavara, ei tarvitse jonottaa. Muuten jonottaisin siellä kauan – hyvin kauan.

Ilmainen sämpylä

Kone on ahdas. Lennän ensimmäistä kertaa ns. halpislennolla. Ei kai yhden tunnin lentoon ole laittaa suurempia odotuksia tai pistää panoksia enempään, mutta ei tänne isompi länsimaalainen mahdu istumaan ilman ponnisteluja.

Kone on täysi. Olen ainoa länsimaalainen. Olen varaukseni myötä ostanut ”vähän paremman istumapaikan”, johon kuuluu vesi ja sämpylä. Hieman huvittuneena seuraan Air Asian henkilökunnan tapaa mulkata tarkkaan jokaisen matkustajan passi ja lentolippu, jotta varmasti jokainen saa ennalta maksamaansa lippuun kuuluvan pienen evään; omien ruokien ja juomien tuominen kabiiniin on sääntöjen mukaan ehdottomasti kielletty. Saan minimaalisen pulloveteni ja leivän. Käy silti vallan mainiosti kevyestä aamiaisesta. Kiitos.

Kuva 3

Pelastava enkeli koneessa

Jätin kuulokkeeni kotiin. Olin vielä aamulla varma, että pakkasin ne mukaan. Koska odotan varsin hiljaista ja tapahtumaköyhää reissua, koen musiikin kuuntelemisen tarpeen jossain vaiheessa. Ei löydy luurit laukusta. Hitto.

Pitää ostaa myyntikärryistä korvaavat. Hinta ei ole paha, 300 bahtia. Epäonnekseni lompakostani löytyy vain 250 bahtia, kun olen päättänyt nostaa rahaa vasta kohteessa. Paikallinen pankkikortti ei käy maksuvälineenä koneessa.

Yllättäen vieressäni istuva thaimaalainen nuorehko nainen kysäisee, tarvitsenko apua. Hyvällä englanninkielellä vielä.

– No, nähtävästi unohdin kuulokkeeni kotiin ja mukanani ei juuri nyt ole rahaa ostaa uusia, huokaan.

– Heh. Kyllä minä ne ostan sinulle. Eihän se ole kuin joku 300 bahtia?

Nuori nainen osoittautuu jo pitkään amerikkalaisessa yliopistossa opiskelleeksi opiskelijaksi, joka on tullut Thaimaahan moikkaamaan vanhempiaan kotiseudulleen. Mukana on myös thaimaalainen aviomies.

– Kiitos avustasi. Nostan rahaa kentällä lähimmältä ATM -automaatilta, vastaan.

Nainen naurahtaa huvittuneena.

– Eihän se ole kuin joku hemmetin pari dollaria. Anna toki olla.

Kone laskeutuu aikataulun mukaisesti pienelle kentälle Isaaniin. Käyn nostamassa rahaa ja toki maksan. En ole koskaan kokenut sitä, että ”thaimaalainen tarjoaa”. Imarteleva ele.

– Noh, kiitos. Ei todellakaan olisi tarvinnut. Näytit vaan niin ressukalta, kun et löytänyt kuulokkeitasi. Pidä hauskaa täällä ja nauti, sanoo amerikan-thaimaalainen nuori nainen.

Kentältä ulos ja sitten ei muuta kuin taksia metsästämään.

Kuva 2

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: