Missä ihmeessä minä olen? Minne nyt menen? Jos olisin puu, mikä puu olisin? Haen vastauksia varsin korkealentoisiin kysymyksiin saavuttuani ”keskelle ei mitään”. Runsas univelka tukenee näitä. Nyt hotelliin ja pian.

Seison Sakhon Nakhonin lentokentän ulkopuolella. Mittaritaksia ei ole saatavilla, vaan hinta sovitaan etukäteen kuljettajan kanssa. Bangkokissa tämä olisi rikollista ja eittämätön kusetus, mutta hotellistani vakuutetaan, ettei matka kentältä voi maksaa ainakaan 200 bahtia enempää. Kuljettaja tuntee määränpään ja pyytää kyydistä 150 bahtia. Erittäin kohtuullista siis. ”Ei kun menox – sanoi Voutilainen”.

Ja sitten mennään.

Aika kuivalta näyttää tämä Isaan. Vaikka ulkona ei ole kovin kuuma, on aurinko polttanut puut ja pensaat harmaiksi. Ilma on silti raikas. Ei ruuhkia. Rauhallista. Ei pöllömpää yhtään.

Hotellini on kuulemma kylän laadukkain ja paras. En etsinytkään mitään luksusta. Sänky ja jääkaappi riittää. Saan silti tiedoksiannon, että myös kuninkaalliset yöpyvät täällä, jos asiaa kyseiseen paikkakuntaan on. (Tuolloin toki koko hotelli suljetaan ulkopuolisilta.)

Minibaarin minimalistista sisältöä.

Minibaarin minimalistista sisältöä.

Jep, huoneessa on sänky. On minibaari – hyvin mini. Mutta riittää tämäkin. Aikaisen herätyksen uuvuttamana päätän ottaa parin tunnin nokkaunet. Sänky on pehmeä.

Univelan kuitattuani on aika tavata vanhaa ystävääni pitkästä aikaa. Khun Wan on palannut kotiseudulleen jo muutama vuosi sitten. Tapaamme hotellin aulassa.

Teemme kohteliaat wait ja toteamme molemmat, että on hienoa nähdä pitkästä aikaa.

– Olet lihonut, kommentoi kaverini.
– Juu tiedän, vastaan.

Tästä voisi kai joku loukkaantua; Ei kai kukaan halua kuulla heti ensimmäiseksi olevansa plösö, läski, pulska?

Hotellin aula on siisti - ja mielenkiintoinen.

Hotellin aula on siisti – ja mielenkiintoinen.

Olen kumminkin tottunut jo vuosien saatossa siihen, ettei tällä toteamuksella tarkoiteta mitään pahaa. Totuus vain yksinkertaisesti tulee sekä lasten että thaimaalaisten suusta ja he sanovat sen, minkä havaitsevat. Simppeliä.

Vuosia sitten thaimaalainen ystävättäreni siivosi kodissamme Bangkokissa. Itse istuin sohvalla jalat pöydällä ilman paitaa ja katselin televisiota pelkät kalsarit jalassa.

You are fat, tuli napakka kommentti silloiselta paremmalta puoliskolta.
Yes, I know, vastasin.

Siivoaminen ja television katselu jatkui tuolloinkin ilman sen enempää sananvaihtoa.

Mutta takaisin Isaaniin:

– Mitä ihmettä täällä voi tehdä, kysyn.
– Käydään vaikka katsomassa paikallista temppeliä, ehdottaa Wan.

Katukuva on siistihkö.

Katukuva on siistihkö.

Mikäpä siinä. Olen lukenut ennakkoon, että kohde on historiallisesti arvokas ja myös varsin näyttävä. Ajamme mopolla laajalle puistomaiselle alueelle, josta löytyy nähtävää vaikka koko päiväksi – jos näin haluaa.

– Sometimes I don’t come here because of mak peepee.
– Öh, eli joskus sä et tule tänne koska sulla on iso pissahätä?
– Yes.

Tämä on juuri tyypillistä kommunikointiamme. Itse puhun paskaa thaita ja hän paskaa englantia. Emme siis aina tajua toisiamme kirjaimellisesti, mutta silti jotenkin ymmärrämme.

Parempi siis olla toisinaan täysin vaiti. Sekin voi olla hienoa.

Kaikki hotellit eivät näemmä hyväksy joidenkin matkailijoiden "perusvarustukseen" kuuluvia tarvikkeita?

Kaikki hotellit eivät näemmä hyväksy joidenkin matkailijoiden ”perusvarustukseen” kuuluvia tarvikkeita?

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: