Pattayan Jomtienille piti vielä jokunen vuosi sitten nousta Thaimaan korkein asuinrakennus. Hanketta tekohengitettiin kymmenkunta vuotta ja ylimpien kerrosten asunnotkin oli jo myyty ennen kuin rakennuttaja nosti kädet pystyyn.

Tämän vuoden maaliskuussa Ocean 1 Towerin tontti myytiin bangkokilaisille sijoittajille. He ovat tehneet alueesta eräänlaisen tivolin ja markkinapaikan yhdistelmän. Thaimaalaiseen tyyliin täysin ilman asiaan kuuluvia lupia. Lähistön asukkaiden mielestä öinen meteli on mieletöntä kuultavaa.

Meteli alkoi syyskuun alussa, kun suuret bassoreflexikaiuttimet alkoivat tuottaa omaa äänimaailmaansa tummuvaan yöhön. Lähitalojen asuntojen ikkunat värisivät vaarallisen näköisesti eikä nukkumisestakaan siinä melussa tullut oikein mitäään. Markkinatorin vastaavat hoitajat kertoivat puhelimitse lopettavansa musiikin kello 11 illalla, mutta kun Thailands Tidende -lehden toimittaja Dag A Ekeberg kävi perjantain ja lauantain välisenä yönä paikan päällä katsastamassa tilannetta, oli markkinoilla täysi tivolimeininki vielä klo 00.30.

Mennään hiljaa markkinoille, lauloi Dingon Nipa aikoinaan. Täällä ei isommin ole tarvetta hiiviskellä.

Mennään hiljaa markkinoille, lauloi Dingon Nipa aikoinaan. Täällä ei isommin ole tarvetta hiiviskellä.

Täysin ilman lupia

Kaupungintalolla tehty tarkistus tuotti sellaisen tuloksen, että palvelutiskin aina yhtä ystävälliset neitokaiset ohjasivat kysyjän ympäristöosastolle, jonka palvelutiskillä päivystävä naishenkilö kertoi, että mitään musiikkilupia ei vanhalle Ocean 1 Towerin tontille ainakaan ole myönnetty.

Seuraava kysymys olikin sitten, että mitä lähiseudun asukkaat tällaisessa tilanteessa voivat tehdä? Aitothaimaalainen vastaus tähän oli, että ei mitään ennenkuin se jytinä taas alkaa. Sitten voi soittaa poliisille. Hän lisäsi vielä, että useat ihmiset ovat jo valittaneet kaupungintalolle ko. markkinatorista ja sen metelistä.

Tämmöinen siitä piti tulla (vas.) ja tämmöistä saatiin (oik.). Aito thaimaalainen "lost in translation" -tilanne.

Tämmöinen siitä piti tulla (vas.) ja tämmöistä saatiin (oik.). Aito thaimaalainen ”lost in translation” -tilanne.

Reagoiko kaupungintalo?

Perjantaina 15.9. Dag vuorostaan kävi kysymässä ympäristöosastolta mitä kaupunki aikoo tehdä koko ajan jatkuvalle metelille. Hänelle kerrottiin kaupungintalossa olevan hyvin tiedossa Jomtienin meteliongelmat, mutta käsiteltävänä on tällä haavaa muitakin valituksia. Tästä syystä hän ei voinut luvata välitöntä puuttumista asiaan.

Thaimaansuomalainen kysyy kuka on maksanut kuinka paljon ja kenelle?

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: