Thai Rath -lehdestä silmään osunut juttu kertoo naismekaanikosta, joka todella kääntää ne päät.

Autokorjaamon pomo kertoo lehtihaastattelussa mekaanikostaan, jonka ansiosta miehet palaavat kerta toisensa jälkeen hänen Koratissa sijaitsevalle autokorjaamolleen korjauttamaan mitä ihmeellisimpiä pikkuvikoja, jotka kuka tahansa ruuvimeisseliä käsittelemään kykenevä osaisi itsekin korjata.

Tämän 24 -vuotiaan naisen työpaikka on nimeltään Santi Pha Brake ja jarrujen lisäksi siellä korjataan myös kytkimiä, ohjausta, vaihdelaatikoita jne. Hänen nyt 51 -vuotias isänsä perusti korjaamon 25 vuotta sitten ja on itse nyttemmin siirtynyt korjaamosta konttorin puolelle ja antaa tyttärensä hoitaa hommat muun korjaustiimin pomona. Tiimin tähdestä ei Thai Rathin mukaan jää kenellekään mitään epäselvyyttä.

– Tulin yliopistossa suorittaneeksi kandin tutkinnon markkinoinnissa ja menin ensin puhelinjätti AIS:lle töihin, mutta tiesin jo ensimmäisenä työpäivänä sisään kävellessäni ettei se ollut minun juttu, Phawida Yainguleuam kertoo itse. Minua on aina kiinnostanut mekaniikka ja vaikkei tämä kuulemma mitään tyttöjen hommaa olekaan, niin ainakin noiden jätkien mielestä minä pärjään ihan hyvin.

Korjaamon porukka vakuuttaa asian olevan täsmälleen näin.

– Jos minulle tulee tenkkapoo, niin Phalta minä käyn kysymässä neuvoa, porukan nestori sanoo.

Jos ei renkaita osaa vaihtaa itse, niin sitten on aivan pakko mennä Phan pakeille.

Jos ei renkaita osaa vaihtaa itse, niin sitten on aivan pakko mennä Phan pakeille.

Share →
%d bloggers like this: