Meillä on nyt pari kuukautta harjoiteltu taas tätä Suomessa oloa ja odoteltu kesän tuloa. Vaikka tässä viime viikkoina onkin tullut kirjoiteltua paljon Thaimaan helteistä, niin täytyy myöntää sitä toisinaan kateellisena katsovansa Pattayan 31 asteen päivälämpötiloja samaan aikaan, kun Kouvolassa mennään samoissa lukemissa eli 13 asteen molemmin puolin.

Mutta uskotaan nyt kuitenkin siihen kesän tuloon sen verran, että se meidänkin perinteinen kolmen päivän kesäloma on jo merkitty kalenteriin juhannukseksi. Tarkat päivät julkaistaan sitten, kun juhannuksen lumitilanne ja rekikelit ovat selvillä. Samassa yhteydessä mekin varmasti jo tiedämme, vietetäänko juhannusta toissakesäiseen tyyliin sisävesilaivalla vai jäänmurtajalla?

Tänäkin kesänä aiomme keleistä välittämättä reissata pitkin Suomea erilaisissa thaimaalaiskokoontumisissa ja myös edellisiltä kesiltä tutut ravintolatestit palaavat ohjelmaan. Homma alkaa Kouvolasta jo ensi viikolla, kun siellä järjestetään ensimmäistä kertaa jonkinlainen Street Food Festival. Julkaisemme sieltä juttua loppuviikosta, mikäli antaa aihetta.

Tässä yhteydessä haluankin muistuttaa kaikkia Suomessa toimivia thaimaalaisyhdistyksiä ja -seuroja, miksei yrityksiäkin siitä, että me aidosti olemme tilattavissa keikalle raportoimaan mistä tahansa thaimaalaisten kokoontumisista melkein minne päin Suomea tahansa ilman, että se maksaa tilaisuuden järjestäjille yhtään mitään. Meillä kun ajatellaan sillä tavalla, että jos me emme niistä kerro, niin kuka sitten?

Laittakaa mailia osoitteeseen thaimaansuomalainen@gmail.com mahdollisimman hyvissä ajoin ennen tapahtuman alkamispäivää, niin teemme siitä myös pienen ennakkojutun. Liittäkää mukaan jonkun järjestäjän edustajan puhelinnumero mahdollisia juttuun liittyviä lisäkysymyksiä varten. Meillä kun kuitenkin niitä aina on.

P.S. Ilmoitushintojen korotuksista huolimatta olemme mainostajille laatineet erityisiä kolmen kuukauden mittaisia kesäpaketteja, joista tulemme olemaan kesäkuun aikana yhteydessä niillä alueilla toimiviin thaimaalaisyrityksiin, missä meillä ei vielä ole yhteistyökumppaneita.

Eikä sitten muuta kuin lyhyestä virsi kaunis, eli oikein hyvää kesää teille kaikille. Otetaan pohjolan valoisista öistä taas kaikki irti!

Luck