Tähän mennessä tapahtunut: Thaimaan entistä pääministeri Yingluck Shinawatraa vastaan nostettu kanne piti saada päätökseen tuomioistuimessa 25. elokuuta. Koko prosessin ajan julkisuudessa avoimesti esiintynyt Yingluck ei kuitenkaan ilmestynyt oikeuden eteen, vaan valitteli asianajajansa välityksellä korvakipua. Sen jälkeen Yingluckista ei ole kuulunut mitään.

Nyt Thaimaan poliisi kertoo saaneensa tietoja henkilöistä, jotka avustivat Yingluckia poistumaan maasta. Hänen uskotaan matkustaneen Singaporen kautta Dubaihin, jossa hänen vanhempi veljensä Thaksin Shinawatra, niinikään Thaimaan entinen pääministeri, nykyisin oleskelee.

Kukaan ei vielä avoimesti ole puhunut mitään armeijan mahdollisesta osuudesta pakoon, mutta thaimaalaisittain on erittäin kuvaavaa se, että kun Yingluckin etsintöjä johtavalta poliisikenraali Srivaralta kysyttiin, johtavatko poliisin tutkimustulokset syytteisiin, vastasi hän seuraavasti:

– Se on täysin armeijasta kiinni, haluavatko he syyttää tiettyä henkilöä tai henkilöitä. Poliisin tehtävä on ainoastaan tutkia ja muut viranomaiset tekevät sitten päätöksiä jatkosta.

Tutkimustulokset toistaiseksi salaisia

Tutkimusten johtaja kieltäytyi kertomasta ryhmänsä saavuttamista tuloksista yksityiskohtaisemmin. Hän perusteli kieltäytymistä sillä, että ne liittyvät jopa Thaimaan kansalliseen turvallisuuteen ja totesi jälleen, että ”on armeijan tehtävä kertoa niitä yksityiskohtia, jotka se katsoo aiheelliseksi”.

– Mutta kyllähän ne (Yingluckin paossa avustaneet) ainakin maahantulo- ja maastapoistumislakeja rikkoivat, hän jatkoi ja kertoi antaneensa tutkimusryhmänsä työn tuloksista raportin myös valtion sisäisestä turvallisuudesta vastaavalle varapääministei Prawit Wongsuwonille.

Yingluck Shinawatra. (kuva: Bangkok Post)

Yingluck Shinawatra. (kuva: Bangkok Post)

Lopuksi pakotutkimusta johtava poliisikenraali totesi ryhmänsä nyt käyvän läpi eri puolille oletettua pakoreittiä sijoitettujen turvakameroiden kuvia selvittääkseen, oliko muitakin henkilöitä pakoa avustamassa ja miten kaikki oikein pääsi tapahtumaan.

Miksei passia mitätöity?

Ennen Yingluckia pääministerinä toiminut Abbhisit Veijajiva on ihmetellyt julkisesti, miksei Yingluckin passia mitätöity välittömästi, kun hänen huomattiin paenneen?

– Ei passin mitätöimiseen mitään oikeuden päätöstä tarvita. Ei edes vahvistusta sille, että henkilö olisi poistunut maasta, hän sanoi median edustajille elokuun lopussa.

Thaimaan ulkoministeri Don Pramudwinai totesi vastauksena tähän, että hallitus on kaikesta huolimatta päättänyt odottaa oikeuden päätöstä ennen kuin Yingluckin passi mitätöidään. Tuoreessa muistissa on mitä tapahtui, kun Yingluckin veljen Thaksinin passi mitätöitiin tämän ollessa oikeutta paossa. Maailmassa kun on maita, joista passin ja kansalaisuuden saa ihan vaan reilusti käteisellä, niin Thaksin käytti tähän tarkoitukseen vähän rahojaan ja siirtyi ostopassinsa turvin Dubaihin asumaan. Ja nyt Yingluckin epäillään olevan samassa osoitteessa.

Thaimaan passilla tai ilman.

Share →
%d bloggers like this: