Phuketin poliisi pidätti lauantaina 16.9. naisen, jonka epäillään tuoneen jopa yli 36.000 yaba -tablettia saarelle. Pidätys tapahtui pikaisen operaation päätteeksi Phuket Townissa.

Pidätys oli sinetti pidätysten sarjalle, joka alkoi jo tiistaina 12.9, kertoi alueen poliisikomentaja Theeraphol Thipjaroen The Phuket News -lehdelle. Ensimmäinen pidätetyistä oli Phuketin saarella vakituisesti asustava Eakkachai ”Tam” Suanya,36, Theeraphol kertoi. Eakkachailla oli pidätyshetkellä hallussaan 700 grammaa metamfetamiinia, joka yleisemmin tunnetaan katukaupassa nimellä Ice. Häntä tullaan syyttämään vahvojen huumausaineiden hallussapidosta myyntitarkoituksessa.

Kuulusteluissa Eakkachai todisti ostaneensa aineen 40 -vuotiaalta Somying ”Ja Ying” Pungemilta, joka puolestaan on jo elokuussa pidätetyn ja sittemmin vangitun Eakkachai ”Korlet” Emyudenin vaimo. Mieheltä löytyi tuolloin 8.800 yaba -tablettia. Perheyritys.

Poliisi lähti hakemaan Somyingiä tämän kotoa. Tarkoitus oli peiteoperaation turvin pyrkiä ostamaan tältä 400 yabapilleriä vain saadakseen kuulla, etteivät pillerit olleet vielä saapuneet saarelle. Viime perjantaina klo 19.54 ”ostaja” sai sitten tiedon kauppatavaran olevan valmis jakeluun.

Sakorn Soithong ja pienet "pölyt".

Sakorn Soithong ja pienet ”pölyt”.

Somying lähetti lähetystä toimittamaan 47 -vuotiaan Sakorn ”Mam” Soithongin, joka lähti viemään 400 yaba -tablettia valtion vuokra-asuntoon Phuket Townin itäpuolella, jossa odotelleet poliisit hetimiten pidättivät huumeiden toimittajan. Pidätystä seuranneessa kotietsinnässä poliisi sitten löysi ne 36.000 yabapilleriä sekä kenkälaatikkoon piilotetut kaksi kännykkää.

Kuulusteltaessa Sakorn tunnusti Somyingin pyytäneen häntä tuomaan Trangista 36.000 pilleriä yabaa Phuketiin ja varastoivan niitä saarella toteutettavaa jakelua varten. Sakorn toimitti tilauksen viime perjantaina ja sai 85.000 bahtia vaivan palkkaa. Myös Sakornia syytetään vahvojen huumausaineiden hallussapidosta myyntitarkoituksessa.

Sen sijaan jutun päätekijä Somying näyttää ainakin toistaiseksi kadonneen. Phuketin poliisi jatkaa etsintöjä.

700 grammaa ICEa on tämmöinen jööti, koska tavara itsessään on niin kevyttä.

700 grammaa ICEa on tämmöinen jööti, koska tavara itsessään on niin kevyttä.

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: