Netissä matkablogiaan pitävä Suzanna on listannut syitä, miksi Thaimaassa käyminen on matkailijalle ehdoton must.

Suzannen mukaan Bangkok on sellainen paikka, joka on nähtävä tai sitten et voi sanoa käyneesi oikein missään. Muita syitä Thaimaahan matkustamiseen hän luettelee seuraavasti:

Aasialaisten lentoyhtiöiden palvelu

Jo pelkkä matka kohti Thaimaata alkaa tyylillä, kun valitset kyytisi esimerkiksi China Southern Airlinesiltä, Suzanne kirjoittaa. Hänen mukaansa länsimaisten lentoyhtiöiden palvelukulttuuri alkaa muistuttaa mieluummin itsepalvelukulttuuria etenkin, kun vertailukohtia on. Maailman parhaita lentoyhtiöitä arvosteltaessa aasialaiset lentoyhtiöt miehittävät vuosittain listan kärkisijat.

Kelluvat markkinat

Yli kolmenkymmenen asteen helteessä kiikkerässä puuveneessä toistensa päälle huutavien kauppiaiden armoilla ajelehtiminen oli Suzannelle unohtumaton kokemus, jollaista hän ei hurjimmissa unelmissaankaan ollut koskaan kuvitellut joutuvansa kokemaan. Damnoen Saduakin markkinat noin puolentoista tunnin matkan päässä Bangkokista muuttivat tämänkin fantasian todelliseksi. Todellinen ”vain kerran elämässä” -kokemus. Tulkitse miten haluat.

Ei kun sekaan. Sateenvarjo suojaa tällä kertaa auringolta.

Ei kun sekaan. Sateenvarjo suojaa tällä kertaa auringolta.

Thaimaalainen ruoka

Kuka kertoisi ulkomaalaisille, että thaimaalaiset alkoivat alun perin maustaa ruokiaan niin voimakkaasti siksi, ettei niiden pilaantuneisuus tropiikin lämmössä tulisi ilmi? Aikana ennen jääkaappeja ruokien säilyttäminen oli Thaimaassa aika ongelmallista puuhaa.

Yhtä kaikki, thaimaalainen keittiö on nykyään maailmankuulu. Mikäli pidät tulisesta ruo’asta, niin unohda meksikolainen keittiö ja tule suosiolla Thaimaahan. Täällä tiedetään miten chiliä pitää käyttää eikä chili edes ole thaimaalaisen keittiön maustearsenaalin järein tykki.

Historialliset temppelit

Pelkästään Bangkokin alueella on Suzannen mukaan yli 400 temppeliä, joilla kaikilla on oma tarinansa kerrottavanaan. Jotkut niistä on kullattu, toiset on tehty värikkäistä tiilistä ja muutamasta näkyvät kuluneiden vuosisatojen sateet ja muut luonnonmullistukset. Arkkitehtuuria rakastava Suzanne olisi halunut käydä aivan joka ainoassa, mutta valitettavasti aika ei riittänyt.

Temppelialueilta etsivä löytää aivan uskomattomia yksityiskohtia.

Temppelialueilta etsivä löytää aivan uskomattomia yksityiskohtia.

Vinkiksi Suzanne mainitsee Wat Phon, Wat Mahathatin, Wat Ratchaburanan sekä Wat Yai Chai Mongkhonin temppelit.

Luksushotellit

Aasialainen luksus ei hirveitä maksa. Viiden tähden hotelliin voi halvimmillaan majoittua hintaluokassa 25 euroa/yö. Yritäpä samaa Suomessa, tai vaikka Amerikassa, josta Suzanne on kotoisin. Ala-aulassa kun länsimaailmassa sanovat vieraalle päivää, niin se suurin piirtein maksaa sen 25 euroa. Ja Aasiassa niiden hotellien ravintoloissa on sitten tarjolla koko makujen maailma paikallisesta vaikka intialaiseen, eurooppalaiseen tai kiinalaiseen. Hotellista riippuen.

Thaimaa on sellainen lomakohde, jonne ei missään nimessä pidä matkustaa rahaa säästämään, vaan sitä käyttämään siitä yksinkertaisesta syystä, että rahoilleen saa täällä vastinetta. Blogikirjoituksessaan Suzanne ylistää erityisesti Bangkokin Athenee -hotellia, jota myös Thaimaansuomalaisen toimitus pääsee ensi keskiviikkona katsastamaan.

Markkinoiden kukkaloisto

Heti matkansa ensimmäisenä päivänä Suzanne kiinnitti huomionsa paikallisiin kukkiin, joita löytyy aivan kaikissa väreissä, muodoissa ja malleissa. Halpojakin ovat. Vielä halvempaa kuin saippua.

Blogissaan amerikkalaisnainen kertoo käyneensä erityisillä kukkamarkkinoilla, joilla myyntikojuja oli sadoittain ja kaikkialla tarjolla pelkkiä kukkia. Valitse niistä sitten. Vähän niin kuin sateenkaaren sisään olisi kävellyt, hän kommentoi kukkaloistoa.

kukat

Polkupyöräily

Pyöräillä voi toki missä tahansa, mutta Bangkokissa siihen tuo oman hohtonsa se, että pyöräilemällä kaupungista löytää paikkoja, joita ei mitenkään voisi uskoa siellä edes olevan. Bang Krachon trooppinen metsä keskellä kaupunkia tunnetaan myös ”Bangkokin keuhkoina” vähän niin kuin New Yorkin Central Park. Muutenkin Big Applessa ja Big Mangossa on paljon yhteistä: kumpikaan kaupunki ei koskaan nuku ja molemmissa voi nähdä koko maailman pienoiskoossa.

Pyörän päältä saa myös käsityksen siitä, miten Bangkokista on tullut Bangkok. Keskustan muuttuessa esikaupunkialueiksi ja siitä pikku hiljaa yhteen kasvaneisiin kyläyhteisöihin voi pyöräilypäivänsä päättää aitothaimaalaiseen maalaispäivälliseen. Fillari hoituu takaisin vaikka lavataksilla, jos vatsa on liian täynnä pyöräilysuorituksen jatkamiseen.

Bangkok nyt vaan on KAUPUNKI

Los Angelesissa asuva Suzanne ilmaisee tämän asian hieman toisin, mutta suomalaista näkökulmaa tuonee helsinkiläisten käsitys siitä, että Kehä III:n pohjoispuolella ei kuulemma ole mitään. Bangkokilaisesta näkövinkkelistä joku Helsinki on nimittäin täysin tuppukylä. Eihän siellä asu edes miljoonaa asukasta! Bangkokissa on kaupunginosia, joissa asuu enemmän ihmisiä kuin Helsingissä, missä ikinä se sitten sijaitseekaan.

I want to wake up in the city that never sleeps...

I want to wake up in the city that never sleeps…

Bangkok on paikka, jossa ihminen tajuaa tietävänsä siitä aina vähemmän mitä enemmän sitä oppii tuntemaan. Se on megalomaanisuudessaan aivan käsittämätön paikka, jonka kiertämiseenkin menee ainakin kaksi tuntia. Ja se oli vasta etelänpuoleista kehätietä pitkin.

Tuk-Tuk -taksit

Jokaisen Bangkokin -kävijän ehdoton must on kokea nuo häikäilemättömät miehet ketterine ajopeleineen. Ja turha tulla selittämään ettet muka pelännyt!

Tuk-tuk -taksikyyti alkaa hintaneuvottelulla, jatkuu paniikinomaisella kiinnipitämisellä ihan mistä tahansa kiinteän tuntuisesta ja päättyy joko onnettomuuteen tai parhaassa tapauksessa uusiin hintaneuvotteluihin. Yksi ainoa kyyti Tuk-tuk -taksilla todistaa, että kaikki mitä amerikkalaisissa toimintaelokuvissa ja komedioissa on Bangkokin liikenteestä näytetty, on täyttä totta. Sanat eivät riitä kertomaan.

Thaimaalainen logiikka

Oletko aina kuvitellut, että 2 + 2 = 4? Tervetuloa Thaimaahan! Maahan, jossa kirjanpitäjäsi kysyy sinulta paljonko sinä haluaisit sen olevan ja laskua tuova tarjoilija väittää sen olevan 22.

Täällä kello on neljä kolmesti yhden vuorokauden aikana eikä vuorokaudenaikojenkaan määrä rajoitu neljään, kuten läntisessä maailmassa. Thaimaalainen logiikka on jotain sellaista, mitä länsimaalainen ei ikinä osaa edes kuvitella, kirjoittaa Suzanne ja sanoo rakastavansa tätä maata yli kaiken.

Ja päivän päätteeksi eväät esiin.

Ja päivän päätteeksi eväät esiin.

Tagged with →  
Share →
%d bloggers like this: